Saimaan Teatterin kesäteatterikiertue jäi välistä koronan takia, tilalle keksittiin podcast-sarja – Virmutjokea käsittelevä jakso julkaistaan ensi tiistaina

Vuodesta 2014 toiminut teatteri on edeltävinä kesinä kiertänyt laivalla Saimaata esiintyen Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon seurantaloissa.

Antti Sepponen

Podcast-sarjan työryhmään kuuluvat muun muassa kuvassa olevat Joonas Kääriäinen, Janna Räsänen, Marketta Tikkanen, Jonnakaisa Risto, Boodi Kabbani sekä imatralaislähtöinen Pietu Wikström.
Podcast-sarjan työryhmään kuuluvat muun muassa kuvassa olevat Joonas Kääriäinen, Janna Räsänen, Marketta Tikkanen, Jonnakaisa Risto, Boodi Kabbani sekä imatralaislähtöinen Pietu Wikström.

Saimaan Teatteri joutui peruuttamaan perinteisen kesäteatterikiertueensa koronaviruksen takia. Vuodesta 2014 toiminut teatteri on edeltävinä kesinä kiertänyt laivalla Saimaata esiintyen Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon seurantaloissa.

Tänä vuonna kiertue toteutetaan podcast-sarjan muodossa, joten teatterin matkaan Saimaan rannoille pääsevät ihmiset ympäri Suomen.

Saimaan Teatterin podcast on inspiroitunut vahvasti teatterille rakkaista kiertuepaikoista, seuran- ja työväentaloista. Podcastin jokainen jakso on omistettu yhdelle talolle. Työryhmän kirjoittamat jaksot pohjautuvat osittain paikallisten haastatteluihin.

Kiertueen peruuntuminen on ollut Saimaan Teatterille melkein jopa onni onnettomuudessa, sanoo imatralaislähtöinen Pietu Wikström, joka on Saimaan Teatterin hallituksen puheenjohtaja.

– Tuntuu teatterin toiminnan kannalta elintärkeältä, että olemme päässeet nyt tutustumaan meidän esiintymispaikkojen historiaan syvemmin. Toisaalta en malta odottaa ensi kesän kiertuetta ja sitä, että pääsee astumaan vanhoille tutuille näyttämöille kaikki nämä tarinat tuntien, Wikström sanoo teatterin tiedotteessa.

Saimaan Teatterin Virmutjoki-jakso julkaistaan 7. heinäkuuta, Puumala-jakso 8. heinäkuuta, Sulkava-jakso 9. heinäkuuta, Taipalsaari-jakso 10. heinäkuuta ja Joutsenosta kertova jakso 11. heinäkuuta.

Podcastin jaksot ovat kuunneltavissa Soundcloud -palvelussa sekä Saimaan Teatterin nettisivuilla. Podcast-sarja päättyy lauantaina 18. heinäkuuta pidettävään Ilta Saimaalla Facebook-livelähetykseen.

Mikä?

Saimaan Teatteri

Saimaan Teatteri on vuodesta 2014 lähtien toiminut, nuorista näyttämötaiteen ammattilaisista sekä yhteiskuntatieteiden tutkijasta koostuva kiertueteatteri, joka on edeltävinä kesinä kiertänyt laivalla Saimaata esiintyen Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan seurantaloissa.