Imatran Moottorikerho perusti Imatranajo Oy:n hoitamaan ajojen myyntiä ja markkinointia, hallituksen puheenjohtajana toimii Pertti Lintunen

Moottorikerho julkistaa ajojen yhteistyökumppanit huhtikuussa, kertoo kerhon puheenjohtaja Sami Backman.

Jarmo Hämäläinen

Yhtiöittäminen selkeyttää ajojen markkinointia ja myyntiä, uskoo Imatran Moottorikerhon puheenjohtaja Sami Backman. Arkistokuva.
Yhtiöittäminen selkeyttää ajojen markkinointia ja myyntiä, uskoo Imatran Moottorikerhon puheenjohtaja Sami Backman. Arkistokuva.

Imatran Moottorikerho on perustanut oman yhtiön hoitamaan Imatran ajojen myyntiä ja markkinointia. Imatranajo Oy aloitti toimintansa 25. helmikuuta.

— Yhtiöittäminen selkeyttää markkinointia ja myyntiä. Yhtiön kautta pystytään etsimään yhteistyökumppaneita eri tavalla kuin tähän asti, kertoo Imatran Moottorikerhon puheenjohtaja Sami Backman.

Osakeyhtiön hallituksessa istuvat Imatran Moottorikerhon hallituksen jäsenet. Hallituksen puheenjohtajana toimii Pertti Lintunen.

Osakeyhtiö helpottaa Backmanin mukaan tehtävien jakamista kerhon sisällä.

— Kerhon päätehtävä on kuitenkin kilpailun järjestäminen.

Yhteistyökumppanit julki ensi kuussa

Yhtiö etsii yhteistyökumppaneita ensi kesäkuussa järjestettäville kisoille.

— Neuvottelut aloitettiin jo viime vuoden puolella ja ne ovat nyt aika pitkällä. Sopimuksia ei ole vielä tehty.

Backman arvioi, että yhteistyökumppaneiden nimet ovat selvillä huhtikuussa.

Viime kesänä ajojen markkinointisuunnitelman hoiti mainostoimisto i2. Yhteistyö jäi yhteen kauteen. Sitä ennen kerho hoiti markkinoinnin itse.

Imatran ajot järjestetään tänä vuonna 14.—16. kesäkuuta.

— Kävijätavoite on edellisvuosien tapan 25 000—30 000 maksanutta katsojaa. Katsojamäärää pyritään pikku hiljaa kasvattamaan tarjoamalla yleisölle enemmän nähtävää ja riittävästi palveluja, sanoo Backman.