Karelia-salissa on yli 500 paikkaa – Miten käy kulttuuritalo Virran kevään konserttien?

Tuure Kilpeläisen huhtikuiseen konserttiin on myyty jo yli 400 lippua.

Venla Tirkkonen

Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin pitäisi esiintyä Imatralla huhtikuussa. Lippujakin on myyty jo yli 400.
Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin pitäisi esiintyä Imatralla huhtikuussa. Lippujakin on myyty jo yli 400.

Jarkko Aholan piti esiintyä kulttuuritalo Virrassa lauantaina 14. maaliskuuta, mutta yllättäen konsertti peruuntui.

Syynä ei ole koronavirus, vaan artistin sairastuminen, kertoo tuottaja Juha Leskinen Imatra base campista.

Kevään muiden konserttien osalta tilanne on avoinna.

Suositus on, ettei yli 500 hengen yleisötilaisuuksia järjestettäisi. Karelia-salissa paikkoja on 513, eli loppuunmyyty konsertti jouduttaisiin tässä tapauksessa perumaan.

– Muutamia kevään konsertteja on myyty hyvin ennakkoon, mutta mitään ei ole vielä loppuunmyyty. Esimerkiksi Tuure Kilpeläisen konserttiin on myyty 415 lippua, Leskinen kertoo.

Teoriassa suosittujen konserttien järjestämisen voisi turvata jättämällä vaikkapa parvekkeen paikat myymättä, jolloin Karelia-salin paikkaluku tippuisi sadalla, Leskinen spekuloi. Onko tämä mahdollista, on yhä avoinna.

– Katsotaan, odottelemme virallista linjausta, Leskinen sanoo.

Kaupunki päättää näillä näkymin perjantaina, miten Karelia-salin kevään konserttien kanssa toimitaan.

Odottavalla kannalla on myös kulttuuri- ja oppimiskeskuksen palvelupäällikkö Sarianna Purtilo. Imatran kaupungin omasta tapahtumatuotannosta tulossa on esimerkiksi musiikkiopiston lastenkonsertti 25. maaliskuuta, jolloin Purtilo odottaa Karelia-salin täyttyvän. Miten silloin toimitaan, on avoinna.

– Odotamme tarkempaa ohjeistusta, Purtilo toteaa.

Juttua muokattu 13.3. kello 13.19. Korjattu, että Jarkko Aholan oli tarkoitus esiintyä Imatran kulttuuritalo Virrassa lauantaina 14.3.

Uusimmat uutiset