Pekka Räty tuo elämänsä tarinat näyttämölle ennen eläkkeelle jäämistä: ”Upeinta on ollut tehdä elämäntyö, joka ei tunnu työltä”

Ilta Pekan seurassa -näytelmässä käydään läpi näyttelijän elämää ja rooleja.

Silva Laakso

Räty nähdään lavalla myös Mielensäpahoittajana.
Räty nähdään lavalla myös Mielensäpahoittajana.

Pekka Räty, 64, astuu näyttämölle valkoisessa kauluspaidassa ja suorissa housuissa. Hän ilveilee ja leikkii, mutta esittää samalla itseään. Roolihahmo on vain hyvin nuori, Pekka pienenä poikana.

Näin alkaa Ilta Pekan seurassa -näytelmä, joka on monologi. Siihen on koottu näyttelijä Pekka Rädyn elämää ja teatterielämää. Lavalla nähdään palasia hänen 45-vuotiselta uraltaan ja elämästään. Näytös kestää reilun tunnin ja se tulee ensi-iltaan torstaina 14. helmikuuta.

Ennen avoimia harjoituksia Räty kertoo nukkuneensa huonosti ja heränneensä viideltä. Takana on intensiivinen harjoitusjakso teatterinjohtaja ja ohjaaja Timo Rissasen kanssa. Räty kuvailee monologia armottomaksi, sillä ainoa vastapeluri on yleisö. On hallittava itse lavaa. Se voi olla vaikeaa, kun esittää itseään ja muistelee oman elämänsä suurimpia hetkiä. Tunteet ovat pinnassa.

— Esitys merkitsee minulle suurta kiitollisuutta ja nöyryyttä. Kiitollisuutta siitä, että olen saanut mahdollisuuden tehdä erilaisia asioita ja kiitollisuutta työtovereille, Räty kertoo.

Lasten teatterissa on tunnelmaa

Esitys koostuu Rädyn klassikoista, kuten Mielensäpahoittajasta, Reino Helismaan kappaleista ja Laulu tulipunaisesta kukasta -Olavista, mutta mahtuu mukaan myös uutta.

Vaikka Räty on innokas musiikkimies, ei hän aiemmin ole teatterissa soittanut harmonikkaa tai kitaraa. Nyt ne ovat mukana esityksessä.

Esitys ei ole Imatralla Rädyn viimeinen, sillä hän jää eläkkeelle vasta vuoden 2019 lopulla. Esitys aloittaa kuitenkin jäähyväiset.

Kun uraa on takana yli 40 vuotta, ei ole helppoa sanoa mikä rooleista olisi vuosien varrella ollut mieluisin tai kiinnostavin. Simpauttaja-elokuvan Imppa, Laulu tulipunaisesta kukasta -näytelmän Olavi ja Nine-musikaalin Guido Contini ovat yksiä ikimuistoisimmista.

— Eikä lasten teatteria saa unohtaa! Lapsille on ihana näytellä, se heidän hehkunsa, kun he tulevat tänne maailmaan, Räty sanoo ja levittää kätensä.

Ilta Pekan seurassa -esitys nähdäänkin Imatralla lastennäytelmistä tutulla Pikku Hiisi -näyttämöllä.

Silva Laakso

Oman itsensä esittäminen on uudenlainen haaste.

Elämän rajallisuus

Sitten kun pesti Teatteri Imatrassa päättyy, aikoo Räty alkaa työstää oman äitinsä kirjoittamia tekstejä. Rädyllä on lapsuuden maisemissaan Enossa oma kesäteatteri. Eläkepäiviin mahtuu varmasti paljon myös urheilua, sillä Räty kertoo olevansa innokas hiihtäjä. Tänä talvena takana on jo yli 600 kilometriä hiihtolatuja. Ja aikoo hän palata myös tekemään jotain sellaista, mihin ei ole ollut aikaa sitten teatterikorkeakoulun.

— Sitten minulla on aikaa käydä kurkistamassa myös muiden teatteriesityksiä, Räty haaveilee.

Elämää ja sen yllätyksellisyyttä on tullut viime aikoina mietittyä paljon. Räty kertoo tutustuneensa Matti Nykäseen aikoinaan Salpausselän kisoissa, joissa toimi toimitsijana. Nykäsen kuolema järkytti näyttelijää suuresti.

Omalla kohdalla suurin pelko on terveyden menetys ja siksi Räty sanookin rukoilevansa, että terveys, muisti ja mielenterveys säilyisivät mahdollisimman pitkään kunnossa.

Räty kertoo, että työskennellessään Lahden teatterissa, hänellä oli ongelmia selkänsä kanssa. Silloin tuli sanomista siitä, ettei mies ollut malttanut pitää lomia vuosikymmeniin.

— Teatteri on minulle tapa elää. Upeinta on työ, joka ei tunnu työltä, Räty kuvailee.

Silva Laakso

Esitys alkaa lapsuusmuistolla, jossa pikku-Pekka lähtee karkuteille ja äiti saa hepulin.

Luetuimmat