Hillotin mänj Mikkeliin, munkkiriivari jäi paikoilleen— sotilaskodin irtaimisto päätyi moneen osoitteeseen

Jalkaväkimuseo

Rakuunamäen keskussotilaskodin hillotin komeilee nyt Mikkelin Jalkaväkimuseossa.

Hillotin, yksi Rakuunamäen keskussotilaskodin tärkeimmistä esineistä komeilee nyt Mikkelin Jalkaväkimuseossa.

Entinen sotilaskoti tyhjennettiin kesäkuun loppuun mennessä — ja tavaraa kohta satavuotiaan yhdistyksen käyttämässä tilassa riitti. Autokuormallinen toisensa perään, kertoo Mirja Järvenpää, Lappeenrannan sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtaja.

Yhdistys ryhtyi miettimään esineistön kohtaloa jo viime syksynä. Mutta vielä 25 huhtikuuta, päätöstanssiaisissa, kaikki oli melkein niin kuin ennenkin. Vain pienet esineisiin kiinnitetyt laput olisivat saattaneet paljastaa ulkopuoliselle, että tässä on nyt jotain outoa. Laput kertoivat, mikä esine oli jo minnekin varattu.

Ensimmäinen tavarakuorma läksi Mikkelin Jalkaväkimuseoon heti seuraavana aamuna.

Arvokkaimmat esineet yhdistykselle ja Jalkaväkimuseolle

Yhdistys piti itsellään toimintansa kannalta arvokkaimmat esineet, sillä se toimii edelleen Leirikentän sotilaskodilla, ja tilauksesta myös Taipalsaaren leirisotilaskodilla. Sen käyttöön jäi esimerkiksi vanhoja sisarvaatteita, lahjaesineitä ja valokuvia.

Seuraavaksi osingoille pääsi Mikkelin Jalkaväkimuseo. Sen edustajat kävivät tutustumassa esineistöön maaliskuussa. Se valitsi museaalisiin tarkoituksiin esimerkiksi ylipäällikön päiväkäskyjä, maalauksia ja valokuvia, nuotteja ja astioita.

— Sotilaskotiyhdistys antoi meille etuotto-oikeuden, koska laitamme aineiston yleisesti nähtäville. Kun kerroimme että tuo esine meitä kiinnostaa, niin yleensä myös saimme sen, kertoo museonjohtaja Markku Riittinen.

Esineistöä luetteloidaan parhaillaan. Jalkaväkimuseo vei joitakin huonekaluja myös käyttöön, toimistohuoneisiinsa ja näyttelysaleihinsa.

Kaikki kaupunkilaisetkin saivat ostaa esineistöä

Museon jälkeen esineistöä pääsivät ostamaan vapaaehtoistyötä tehneet sotilaskotisisaret.

— Minun mukaani läksi joulukynttelikkö, vanhoja pelejä sekä viime tingassa myös sotilaskodin kassakaappi, Järvenpää naurahtaa.

Esineitä päätyi myös yhteistyökumppaneille, Haminan sotilaskotiin ja Rovajärvelle Sarrion leirisotilaskotiin. Paperinen aineisto on pääosin maakunta-arkistossa.

Toukokuussa osille pääsivät myös kaupunkilaiset, kaikille avoimessa tilaisuudessa. Loput, eli esineistö jolla ei ollut enää mitään arvoa, päätyivät kaatopaikalle.

Mutta jotakin on edelleen jäljellä. Rakuunamäellä, sotilaskodin entisissä tiloissa on valtava taikinakarhu, eli taikinansekoituskone.

Samoin munkkiriivari: kone, joka leikkaa taikinasta pyörylöitä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.