”Voi vitsi kun on typerästi järjestetty”: Mansikkalan poikkeusreitit yllättivät autoilijat

Opasteet jäävät monelta huomaamatta.

Anu Pakarinen

Autoilija pysähtyi ymmällään Keskuskadulla ja Kauppakadun risteyksessä. Mistä oikein pääsee Tainionkoskelle? Ei ainakaan tästä. Kuvassa työpäällikkö Panu Mäkinen.
Autoilija pysähtyi ymmällään Keskuskadulla ja Kauppakadun risteyksessä. Mistä oikein pääsee Tainionkoskelle? Ei ainakaan tästä. Kuvassa työpäällikkö Panu Mäkinen.

Tieto Mansikkalan poikkeusjärjestelyistä ei ole tavoittanut kaikkia autoilijoita.

Poikkeusreitit otettiin käyttöön tiistaina, mutta edelleen monelle on epäselvää, miten tietöiden keskellä tulee ajaa.

Ongelmia on lähinnä Keskuskadulta Tainionkoskentielle pyrkivillä.

Moni ei huomaa Citymarketin kiertoliittymässä olevia liikennemerkkejä, jotka varoittavat edessä odottavasta umpikujasta ja ohjaavat ajamaan Tainionkoskentielle poikkeuksellisesti Tietäjänkadun ja Koulukadun kautta. Sitten tuleekin tenkkapoo.

— Aika paljon autoja käy kääntymässä Kauppakadun risteyksessä tai Mansikkapaikan parkkipaikalla, kertoo työpäällikkö Panu Mäkinen Läänin kuljetuksesta.

Vanhasta tottumuksesta

Poikkeusjärjestelyjä tarvitaan kahden kiertoliittymän ja alikulkutunnelin rakentamisen takia.

Nämä opasteet ovat jäneet monelta huomaamatta.
Nämä opasteet ovat jäneet monelta huomaamatta.

Tästä syystä kaistoja on otettu pois käytöstä Keskuskadulla ja Tainionkoskentielläkin ja liikenne ohjattu kiertoteille.

Opasteet ja ennakkotiedotus eivät kuitenkaan näytä tuottavan toivottua tulosta, sillä moni yrittää yhä ajaa sitkeästi Keskuskadulta Tainionkoskentielle.

Vastaantulevienkin kaistalla on seikkailtu. Uutisvuokseen otti yhteyttä nainen, joka kertoi nähneensä, kuinka seitsemän auton letka ajoi Mansikkapaikan parkkipaikan läpi kiellettyyn ajosuuntaan Tainionkoskentielle.

— Ei katsota liikennemerkkejä, vaan ajetaan vanhasta tottumuksesta niin kuin ennenkin ja seurataan edellistä autoa, Panu Mäkinen arvelee.

Vaatimattomat opasteet

Toisaalta poikkeusjärjestelyistä kertovat liikennemerkit eivät ole erityisen näkyviä.

Etenkin turisti voi hämääntyä, sillä esimerkiksi Joensuun-kylttiä ei ole peitetty Keskuskadulla, vaan se ohjaa jatkamaan matkaa Tainionkoskentielle, vaikka vastassa onkin siis umpikuja.

Torstaina kaksi autoa etsi ulosajoreittiä Mansikkapaikan pihassa ja sen risteyksessä.

— Voi vitsi kun on typerästi järjestetty, puuskahtaa toinen kuskeista.

Nyt alkaa rauhoittua

Katuremonttia urakoivan Läänin kuljetuksen henkilöstölle eksyjistä ei ole ollut vaaraa tai häiriötä.

Panu Mäkisen mukaan härdelli oli kiivaimmillaan tiistaina ja keskiviikkona.

Viimeistään kulku tyssää tähän. Paitsi että tästäkin mentiin kerran läpi, vastaantulevan liikenteen kaistaa pitkin, kertoo työpäällikkö Panu Mäkinen.
Viimeistään kulku tyssää tähän. Paitsi että tästäkin mentiin kerran läpi, vastaantulevan liikenteen kaistaa pitkin, kertoo työpäällikkö Panu Mäkinen.

— Nyt liikenne alkaa jo sujumaan. Ihmiset oppivat, miten täällä ajetaan. Kunhan vielä noudatettaisiin nopeusrajoituksia.

Alueella on 30 km/h nopeusrajoitus.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset