Imatralaislähtöinen Toni Tikkanen löysi yllättäen itsensä samasta projektista Game of Thronesista tutun Emilia Clarken kanssa: Vuoksi -dokkari on yhä työn alla

Ajasta Imatralla on jäänyt Tikkaselle hyvät muistot.

Hanna Kankkunen

Imatralaislähtöisen Toni Tikkasen lyhytelokuva pääsi mukaan Murder Manual -antologiaan. Arkistokuva.
Imatralaislähtöisen Toni Tikkasen lyhytelokuva pääsi mukaan Murder Manual -antologiaan. Arkistokuva.

Imatralla syntynyt freelancerina toimiva leikkaaja ja ohjaaja Toni Tikkanen koki hiljattain yllätyksen. Hän huomasi olevansa osana elokuvaprojektia, jossa on mukana muun muassa Game of Thronesista tuttu Emilia Clark.

Imatran kasvatti ohjasi muutama vuosi sitten The Silent -nimisen lyhytelokuvan, jota hyödynnetään nyt uudessa antologiassa, eli elokuvassa, joka koostuu erilaisista lyhyistä tarinoista.

Tikkanen viettää viikonloppua Savonlinnassa. Heidän tekemä lyhytelokuva toteutettiin kokonaan suomalaisvoimin ja he halusivat päätyöhönsä vaihtelua.

– Elokuvaa oli itse asiassa tekemässä osa vanhoista koulukavereista. Erään kaverin tytär näytteli pääosassa.

Ohjaamisen lisäksi hän on leikannut Helsingissä sijaitseville tuotantoyhtiöille. Myös kirjoittaminen on yksi työtehtävistä.

Vuoksi-dokkarin tarkoitus vielä ilmestyä

Imatralla on Tikkaselle edelleenkin erityinen paikka sydämessä. Vaikka hän ei olekaan kaupungissa enää pitkään aikaan asunut, ei alueen murre tai kotikaupunki ole unohtunut.

– Olen viettänyt elämäni tärkeimmät vuodet Imatralla.

Vuoksi-dokkari on ollut yksi käynnissä olevista projekteista. Sen suhteen ei vielä ole julkaisupäivämäärää tiedossa.

Takaiskujakin on ollut, sillä dokumentti ei lopulta saanut suunniteltua rahoitusta, joten siitä tulee alkuperäistä ajatusta lyhyempi.

– Dokkarin on tarkoitus tulla tämän vuoden aikana vielä. Kävimme viime vuonna myös kuvaamassa Karjalankin puolella, Tikkanen kertoo.

Imatralla hän ehti piipahtaa nopeasti perjantaina, ennen kuin suuntasi Savonlinnaa kohti.

Uusimmat uutiset