Imatra aikoo nostaa pystyyn kolme uutta koulua vuoden välein — Valtuustolta haetaan tänään hyväksyntää hengästyttävälle tahdille

Kaupunginvaltuusto saa illan kokouksessa käsiteltäväkseen myös yhteensä yli yhdeksän miljoonan euron takuut ja Base camp -yhtiön rahoituksen.

Minna Mäkinen

Kosken koulun kunto arvioidaan nyt niin heikoksi, että sitä ei kaupungin näkökulmasta kannata remontoida.
Kosken koulun kunto arvioidaan nyt niin heikoksi, että sitä ei kaupungin näkökulmasta kannata remontoida.

Imatran kolmen koulun malliin laitetaan tänä iltana kierroksia kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto saa hyväksyttäväkseen tahdin, jonka mukaan uudet koulut otetaan käyttöön vain vuoden välein.

Tämä tarkoittaisi sitä, että kun työn alla oleva Vuoksenniskan koulu otetaan käyttöön syksyllä 2019, Mansikkalassa uuden koulun käyttöönotto olisi syksyllä 2020 ja Kosken koululla taas 2021.

Mansikkalan koulun purkamisen kaavaillaan käynnistyvän tänä keväänä lukukauden päättyessä. Kosken koulun peruskorjaukselle puolestaan ei nähdä perusteita, vaan myös sen kohtalona olisi purkaminen. Jäljelle jäisi vain lyseon rakennus.

Toimitila-yhtiö kaipaa takauksia koululainaan

Illan kokouksessa käsitellään myös takausvastuita. Kaupungilta on hakenut takauksia sekä Imatran YH-rakennuttajan osaomistama rivitaloyhtiö Marioninpolku Pässiniemessä että Imatran toimitilat, joka tarvitsee takuita Vuoksenniskan koulun laajennuslainaan.

Kokous käsittelee myös Imatra base camp -yhtiön rahoitusta. Yhtiö teki viime vuonna yli 70 000 euroa tappiota ja tarvitsee kaupungilta 140 000 euron sijoituksen.

Kaupungilta perätään Marioninpolulle yli puolen miljoonan euron takausta osaomistusjärjestelyiden jatkorahoittamiseen. Imatran toimitilat puolestaan kaipaa kouluhankkeeseen takuita liki yhdeksän miljoonan euron pottiin. Yhtiö arvioi tarvitsevansa koulun laajennukseen lainaa yhteensä 10,9 miljoonaa euroa, josta 80 prosenttia pönkitettäisiin valtiontukisääntelyn mukaisesti kaupungin takuilla.

Perussuomalaisten ja sinisten pesänjako jäi kesken

Kokouksen kiinnostavin asia saattaa kuitenkin muodostua valtuuston istuntoa edeltävästä kaupunginhallituksen kokoontumisesta. Kaupunginhallitus yrittää tänään maanantaina toistamiseen löytää yhteisymmärrystä perussuomalaisten ja heistä eronneiden sinisten luottamuspaikkajaosta.

Perussuomalaiset ja siniset pääsivät jo kertaalleen keskenään sopuun paikoista. Sosiaalidemokraatit eivät kuitenkaan järjestelyä hyväksyneet ja asia jäi edellisessä kaupunginhallituksen kokouksessa pöydälle. Kuluneen viikon aikana demarit ovat hakeneet taustatukea näkemyksilleen Kuntaliitosta, jonka kuulumiset selvinnevät maanantain aikana.

Jos asia kaupunginhallituksessa saadaan päätettyä, se etenee myös valtuuston käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuuston kokous alkaa kaupungintalolla kello 17.30.

Luetuimmat