Ränsistynyt seurakunnan tontti polttelee jo Ruokolahden päättäjiä — Valtuusto nuiji pöytään 35 000 euron kaupat, ja päätti kunnanjohtajan palkasta

Tuomo Sallisen johtajasopimus hyväksyttiin puheitta, Huhtasenkylälle esitettiin isompia omakotitontteja.

Mari Pajari

Ruokolahden entinen kirkkoherranvirasto vaihtaa tontteineen omistajaa.
Ruokolahden entinen kirkkoherranvirasto vaihtaa tontteineen omistajaa.

Ruokolahden kunnan ja seurakunnan välinen kiinteistökauppa entisen kirkkoherranviraston tontista sai maanantai-iltana hyväksynnän Ruokolahden kunnanvaltuustolta. Kunta on ostamassa seurakunnalta reilun kahden hehtaarin tonttia rakennuksineen 35 000 eurolla.

Tontti sijaitsee kirkonmäen kupeessa ja siltä avautuvat näkymät Pappilanlahdelle. Kaavassa tontille on sijoitettu kolme rivitalotonttia. Vaikka vieressä oleva Puutarhan alue ammottaa yhä tyhjyyttään, uskoivat valtuutetut alueelle olevan tulijoita.

— Kun tuollainen paikka tulee tarjolle, ja vielä kohtuuhinnalla, se kannattaa ottaa, arvioi Pekka Kaski (sd.).

Ränsistynyt virastotalo on toiminut seurakunnan käytöstä poistuttuaan sekä taidegalleriana että yksityisenä vuokrakiinteistönä. Viime ajat se on ollut harjoittelupaikkana vapaapalokunnalle. Rakennuksen purkamisen hinnaksi on arvioitu 60 000 euroa.

Seurakunta yritti saada kiinteistöään kaupaksi pitkään, ja pitkään on sitä hamuttu poliitikkojenkin joukossa. Kokoomuksen Toivo Launiainen muistelee suositelleensa kunnalle tontin ostoa jo kymmenen vuotta sitten.

— Tontti on tasamaalla ja sopii moneen käyttöön. Kuntaan kaivatuille palveluasunnoille paikka olisi oikein hyvä.

Investoinneilla hoidettu pulmia pois

Kiinteistökaupan lisäksi kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan viime vuoden tilinpäätöksen ja henkilöstökertomuksen. Uhkaavissa merkeissä aikoinaan laadittu talousarvio vuodelle 2017 sukeutui lopulta tulokseltaan positiiviseksi. Tiukan menokurin ohella kunta sai vetoapua budjetoitua suuremmista verotuloista ja Eksoten odotettua pienemmistä maksuista.

Keskustan ja kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuorossa Päivi Kosunen (kesk.) kiitteli kuntaa panostuksesta digitalisaatioon. Kunta on kuluvana vuonna käynnistänyt muun muassa sähköisen palvelun varhaiskasvatukseen sekä omatoimikirjaston.

Tukea on tarjolla, mutta sitä pitää itse haluta. — Taina Paananen

Kokoomuksen Timo Kärki huomioi, että syksyllä eläköityvä kunnanjohtaja Antti Pätilä on tilinpäätöksillään tehnyt tulosta aina vain huonommilla eväillä. Kärjen mukaan kunnan tekemillä investoinneilla on hoidettu useampiakin pulmia pois.

— Niiden turvin on onnistunut muun muassa kouluverkon keskittäminen, Kärki sanoi.

Timo Salmisaari (sd.) puolestaan muistutti henkilöstön merkityksestä kunnan menestykselle. Salmisaari epäili, että työterveyspuolella on tulossa Ruokolahdella muutoksia, ja painotti henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimista.

Toimialoille tarkempia mittareita

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen valtuustolle esitellyt lautakunnan puheenjohtaja Juhani Liimatta (sd.) peräsi kunnan toimintaan parempia mittareita. Arviointikertomuksessa kiinnitettiin huomio siihen, että toimialoille tehtyjen tavoitteiden ja talousarvioiden toteutumista ei tarpeeksi hyvin seurata.

Mari Pajari

Jos kunnan kokousaikataulut pitävät kesällä paikkansa, istui kunnanjohtaja Antti Pätilä (seisomassa) viimeisen kokouksensa maanantai-iltana.
Jos kunnan kokousaikataulut pitävät kesällä paikkansa, istui kunnanjohtaja Antti Pätilä (seisomassa) viimeisen kokouksensa maanantai-iltana.

Lautakunta vaatikin toimialoilta ensi syksyyn mennessä tarkempaa tietoa, millaisilla menetelmillä tavoitteita jatkossa mitataan.

— Olisi tärkeää tietää, tulevatko ne asiat tehtyä, joita suunnitellaan, Liimatta muistutti.

Ajatukseen yhtyi myös perussuomalaisten Viljo Rautio, joka toivoi tarkkaa seurantaa myös kuntaan hiljattain palkatulle työllisyyskoordinaattorille. Rautio oli erityisen huolissaan parikymppisten ruokolahtelaisten syrjäytymisestä.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Paananen (kesk.) tyynnytteli Raution huolta vakuuttamalla koordinaattorin työn jälkien näkyvän jo. Paananen piti uutta toimenkuvaa hyvänä työparina etsivälle nuorisotyölle, jonka turvin nuorten tukeminen on entistä tehokkaampaa.

— Mutta sekin on muistettava, että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Tukea on tarjolla, mutta sitä pitää itse haluta.

Salliselle 7000 euron kuukausipalkka

Uuden kunnanjohtajan Tuomo Sallisen johtajasopimus ei valtuustoa puhuttanut. Sopimuksen mukaan uudelta kunnanjohtajalta odotetaan asiantuntevaa ja innostavaa johtamista. Sallisen palkka on 7000 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi hänellä on matkapuhelinetu.

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan myös tilintarkastuspalveluiden hankinnasta BDO Audiatorilta vuoteen 2020 asti.

Kokouksessa jätettiin yksi valtuustoaloite. Esko Ijäs (sd.) esitti tonttien yhdistämistä Huhtasenkylän Hyypiänmäellä. Kymmenen vuotta tyhjillään olevalla alueella on seitsemän tonttia, jotka Ijäksen aloitteen mukaan voisi yhdistää kolmeksi isoksi omakotitontiksi.

Valtuustossa havaittua

Valtuutetuista olivat pois Timo Paukkala (kesk.), Harri Ahonen (ps.) ja Jarmo Sikiö (ps.). Paikalla olivat varavaltuutetut Esko Tella (kesk.), Matti Kalpia (ps.) ja Viljo Rautio (ps.).

Seurakunnan kiinteistökauppaa käsiteltäessä itsensä jääväsi iso joukko seurakunnan päättävissä elimissä olevia: Mirja Henttonen (kesk.), Jorma Hanhisalo (kd.), Esko Tella (kesk.), Esko Ijäs (sd.), Anni Vuorela (kesk.) ja Juhani Liimatta (sd.).

Valtuutettujen puheita siivittivät vuolaat kehut sekä kunnanjohtaja Antti Pätilälle että toimialajohtaja Arja Villaselle, jotka ovat eläköitymässä.

Juttua korjattu 28.5. klo 22.05: Taina Paananen on kunnanhallituksen puheenjohtaja.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset