Mansikkalan uudet kiertoliittymät ovat hyvin hahmollaan — valmista on reilun kuukauden päästä, lupaa työmaapäällikkö Panu Mäkinen

Liikennejärjestelyjä puretaan mahdollisuuksien mukaan jo aiemmin. Tainionkoskentiestä aloitetaan.

Minna Mäkinen

Liiikenneympyrän tunnistaa jo.

Mansikkalan marketeille päästään jälleen ensi kuussa suhaamaan normaaliin tapaan. Keskuskadun liikenneympyräremontin valmistuminen on reilun kuukauden päässä.

— Työt valmistuvat aikataulussa eli 23. marraskuuta mennessä, kertoo työmaapäällikkö Panu Mäkinen urakoitsija Läänin kuljetukselta.

Käsimerkkejä on näkynyt välillä. — Panu Mäkinen

Liikennejärjestelyjä puretaan mahdollisuuksien mukaan jo aiemmin.

— Ensimmäiseksi avataan Tainionkoskentietä niin, että molempiin suuntiin pääsee ajamaan omia ajokaistoja pitkin. Ensin käytössä on yksi ajorata kumpaankin suuntaan, sanoo Mäkinen.

Minna Mäkinen

Liikenteen poikkeusjärjestelyjä aletaan purkaa Tainionkoskentieltä lähtien. Tarkkaa aikaa sille ei työmaapäällikkö Panu Mäkinen osaa vielä kertoa.

Asvaltointeja ei ole vielä aloitettu

Uudet Tainionkoskentien ja Kauppakadun risteysten liikenneympyrät ovat jo hyvin hahmollaan.

— Reunakivet puuttuvat ympyröistä vielä. Myöskään asvaltointeja ei ole aloitettu.

Tällä hetkellä käynnissä on Keskuskadun alikulkutunnelin täyttö.

— Tunneli on asennettu pohjalle ja sen ympäristöä täytetään.

Tiistaina Keskuskadun ja Kauppakadun risteyksessä muutettiin kevyen liikenteen järjestelyjä.

— Kevyt liikenne siirrettiin kulkemaan läheisten kerrostalojen välistä. Tämä järjestely on voimassa viikon verran. Siitä ei tule lisämatkaa jalankulkijoille tai pyöräilijöille, Mäkinen sanoo.

Minna Mäkinen

Tässä on uusi alikulku.

Kiertotiet ovat kuumentaneet joitakin autoilijoita

Keskuskadulla on vielä tekemättä joitakin kivetystöitä. Kauppakadulta puuttuu liikenteenjakaja.

Läänin kuljetus asvaltoi uudet väylät tänä syksynä kertaalleen.

— Sitten niiden annetaan painua. Mitra Imatran rakennuttaja hoitaa ensi kesänä toisen kerroksen asvaltoinnin.

Työmiehet ovat tehneet töitä vilkkaasti liikennöidyllä alueella. Kiertotiet ovat kuumentaneet joidenkin autoilijoiden tunteita.

— Käsimerkkejä on näkynyt välillä ja jotkut autoilijat ovat ajaneet kovaa Keskuskadulla ja Kauppakadulla. Tainionkoskentiellä on osattu ajella rauhallisemmin, arvioi Mäkinen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut