Sampon lähihoitajaopiskelijoista ei makseta enää ohjauskorvausta Imatran kaupungille — Eksoten osalta asia on vielä auki

Otto Ponto

Imatran ja Lappeenrannan kaupungeille ei enää elokuun alusta lähtien makseta ohjauskorvausta lähihoitajaopiskelijoista. Arkistokuva.

Saimaan ammattiopisto Sampoa ylläpitävä Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä ei enää maksa kaikille työpaikoille ohjauskorvausta lähihoitajaopiskelijoista. Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara kertoo, että Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien kanssa on tehty sopimus, jonka mukaisesti korvausten maksaminen lopetetaan tämän vuoden elokuun alussa. Eksoten kanssa sopimusta ei olla vielä tehty.

— Eksoten osalta asia on vielä auki. Eksoten kanssa tehtävää sopimusta käsitellään kuntayhtymän hallituksessa torstaina, Lehmusvaara sanoo.

Korvauksista luovutaan rahoitusleikkausten vuoksi.

— Ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkaukset ovat noin 22 prosenttia kahdessa vuodessa, joten joudumme katsomaan kaikki menomme tarkasti. Olisi myös väärin työelämän eri toimijoita kohden, jos vain osalle työnantajista maksettaisiin ohjauskorvauksia, Lehmusvaara jatkaa.

Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista on ainoana alana koko koulutusmaailmassa maksettu ohjauskorvausta. Nyt monessa paikassa on siirrytty tekemään työssäoppimisen ohjauksen nollasopimuksia, joihin ohjausmaksut eivät kuulu. Kaakkois-Suomen alueelta ainakin Kouvolan seudun ammattiopisto luopuu korvausten maksamisesta.

Anniina Meuronen

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.