Imatra kiristää maanottomaksua ja nostaa veneilijöiden taksoja — Ilmanlaadun mittausjärjestelmä päivitetään sadalla tuhannella eurolla

Mittausjärjestelmän kulut jaetaan maakunnan kaupunkien ja alueen teollisuuden kesken.

Juhana Lappalainen

Ilmanlaadun mittauksilla todennetaan muun muassa katupölyn vaikutusta hengitysilmaan keväisin.
Ilmanlaadun mittauksilla todennetaan muun muassa katupölyn vaikutusta hengitysilmaan keväisin.

Imatran seudun ympäristölautakunta on saanut oman osuutensa kaupungin ensi vuoden talousarviosta alulleen. Lautakunta hyväksyi talousarvioesityksensä tiistaina.

Talousarvioon liittyy taksojen korotuksia. Esimerkiksi vähäisessä maa-aineksen ottamisessa maksu nousee 200 eurosta 250 euroon.

Toiminnanharjoittajan tehdessä ilmoitusta toiminnan aloittamisesta terveydensuojeluviranomainen perii jatkossa 55 euron maksun, mikäli ilmoituksen käsittelyyn liittyy tarkastus. Asian vireilläolosta ilmoittamiselle määriteltiin 220 euron maksu.

Hinta nousee myös niin sanotussa laivatarkastuksessa 220 eurosta 330 euroon. Laivatarkastuksessa kyse on todistuksen myöntämisestä aluksen saniteettitoimenpiteisiin tai näistä toimenpiteistä vapauttamiseen. Samalla todistuksen jatkaminen kuukaudella hinnoiteltiin 165 euron arvoiseksi.

Immalanjärven vesiensuojelurakenteisiin rahaa

Ilmanlaadun mittausjärjestelmä päivitetään maakunnassa vuonna 2020. Päivityksen hinta on 105 000 euroa, joka jaetaan Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien sekä teollisuuden kesken. Imatran kaupungin osuudeksi kustannuksista jää 9 000 euroa.

Rahaa käytetään myös Immalanjärven vesiensuojelurakenteisiin. Imatran kaupunki sijoittaa rakenteisiin 15 000 euroa. Vastaavalla summalla hankkeeseen on osallistumassa myös Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Imatran seudun ympäristötoimen kustannukset jakautuvat Imatran, Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan kesken. Kustannuksista yli puolet jyvittyvät Imatralle.

Luetuimmat

Kommentoidut