Imatrankosken patotyömaan rikosvyyhti laajenee: Jutussa on useampia epäiltyjä

Tutkinnanjohtaja Sari Tiitinen arvioi tutkinnan valmistuvan loppukesästä.

Maija Kaibijainen

Imatrankosken padon peruskorjaus on yksi suurimmista investoinneista koskaan Imatralla. Urakka alkoi vuonna 2015 ja päättyi pääosin vuonna 2018.
Imatrankosken padon peruskorjaus on yksi suurimmista investoinneista koskaan Imatralla. Urakka alkoi vuonna 2015 ja päättyi pääosin vuonna 2018.

Destian patotyömaalla paljastuneiden taloudellisten väärinkäytösten tutkinta on yhä kesken. Tutkinnasta vastaa Kaakkois-Suomen poliisin talousrikosyksikkö.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sari Tiitinen kertoo, että rikoksesta epäillään useampaa henkilöä. Hän arvioi tutkinnan valmistuvan loppukesästä.

Epäiltyjen joukko vaikuttaa kasvaneen tutkinnan edetessä, sillä aiemmin poliisi kertoi epäilevänsä törkeästä petoksesta ainakin yhtä Imatrankosken patotyömaalla työskennellyttä henkilöä.

Pääepäillyn epäillään teettäneen Destian piikkiin erilaisia rakennus- ja remonttitöitä omissa, henkilökohtaisissa rakennuskohteissaan Imatralla ja Ruokolahdella.

Lisäksi hänen epäillään maksattaneen Destialla omia rakennustarvikkeitaan ja ohjanneen ilmaista remonttiapua myös sukulaiselleen.

Väärinkäytökset paljastuivat Destian sisäisessä tarkastuksessa ja sen jälkeen teetetyssä erityistarkastuksessa.

Destian poliisille tekemän tutkintapyynnön mukaan rikoksella saatu hyöty on yhteensä runsaat 125 000 euroa.

Epäillyt rikokset tapahtuivat marraskuun 2017 ja toukokuun 2019 välisenä aikana.

Luetuimmat