Kosken koulun väistötilat kohoavat — 68 parakin on tarkoitus olla paikoillaan juhannukseen mennessä

Parakkien tulee olla käyttökunnossa elokuun alussa.

Mari Pajari

Kosken koulun väliaikaiset tilat nousevat jo. Niiden on oltava käyttökunnossa elokuussa, kun koulut alkavat.
Kosken koulun väliaikaiset tilat nousevat jo. Niiden on oltava käyttökunnossa elokuussa, kun koulut alkavat.

Kosken koulun parakkikylä kohoaa kovaa vauhtia.

Ensimmäiset parakit tulivat kesäkuun neljäntenä, ja nyt väliaikaistilojen ensimmäinen kaksikerroksinen siipi alkaa kohta olla paikoillaan.
— Loppujenkin konttien on tarkoitus tulla paikoilleen juhannukseksi, sanoo rakennuttaja Pasi Huoponen Imatran YH-rakennuttajalta.

Koulun väliaikaistiloiksi tulee kaikkiaan 68 konttia. Ne tulevat Göteborgista, ja yksi kontti on käytännössä yksi rekkakuormallinen.
— Näitä tulee tipottain, käytännössä kymmenen parakkia kerrallaan, sillä sen verran saa Göteborgista tulevassa laivassa olla kerrallaan, Huoponen kertoo.

Väliaikaistiloja tarvitaan yhteensä noin 350 oppilaalle.

Kunhan kontit ovat paikallaan, alkaa niiden sisäpuolten kuntoonsaattaminen, muun muassa sähköistykset, kiintokalusteiden asennukset, sekä kuulutusjärjestelmien ja murtohälytysten teko.
— Elokuun alusta lähtien näistä alkaa juosta vuokra. Silloin näiden pitäisi olla käyttökunnossa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset