300 kiloa muutti elämän — Timo Tilli löysi unelma-ammattinsa työtapaturman jälkeen

Taneli Toikka

Iiris ja Onni olivat reippaina viihdyttämässä, kun isä toipui työtapaturmastaan sohvan pohjalla.
Iiris ja Onni olivat reippaina viihdyttämässä, kun isä toipui työtapaturmastaan sohvan pohjalla.

Taneli Toikka

Timo Tillin on helppo arvottaa terveys korkealle elämässä. "On tässä oppinut, ettei koskaan tiedä mitä sattuu."
Timo Tillin on helppo arvottaa terveys korkealle elämässä. "On tässä oppinut, ettei koskaan tiedä mitä sattuu."

Taneli Toikka

Timo Tilli esittelee perheen interrail-lomamatkan reittiä.
Timo Tilli esittelee perheen interrail-lomamatkan reittiä.

— Koko elämä oli käytännössä rakennettu niin että eläkeikään asti ollaan Ovakolla töissä.

Näin kertoo Timo Tilli kotonaan Rautjärvellä. Vuoteen 2012 asti tämä suunnitelma toimikin, kunnes vakava työtapaturma muutti kaiken.

— 1996 aloitin Ovakolla, käytännössä suoraan armeijan jälkeen sinne pääsin. Siihen aikaan oli olemassa ns. karusellikoulutus, siinä meitä otettiin Ovakolle muutama kymmenen koulutukseen, ja kolmen kuukauden koulutuksen jälkeen luvattiin yhden tai kahden kuukauden työsopimus.

Sille tielle Tilli jäi lähes kahdeksi vuosikymmeneksi. Työtehtävät vaihtelivat hienovalssaamolta korjauspuolelle, vuorotöistä päivätöihin. Loppuaikoina hän oli muutaman vuoden luottamusmiehenä ja ammattiosaston hommissa.

— Suurimman osan siitä ajasta olin leikkurimiehenä, ja päivähommissa muun muassa polttelemassa romuja, mistä tämä koko soppa lähtikin liikkeelle.

Rautapalkin pätkä murskasi jalkaterän

Koko soppa tarkoittaa työtapaturmaa, jossa lähes kolmen sadan kilon painoinen Tillin polttoleikkaama rautapalkin pätkä putosi noin metrin korkeudelta suoraan oikean jalkaterän päälle.

— Tuloksena oli murskavamma, jossa osa jalkaterän luista hajosi palasiksi ja loput vaihtoivat paikkaa. Nilkka ja varpaat jäivät onneksi ehjäksi, minkä takia tässä on selvitty näinkin vähällä kuin nyt selvittiin. Sairaalassa vietin pari viikkoa, josta ensimmäisen viikon jalan haavoja pidettiin auki että turvotus laskisi. Ihosiirteiden avulla jalka saatiin onnistuneesti umpeen.

Alkuperäisestä leikkaussuunitelmasta poiketen Tillin ei tarvinnut viettää kolmea päivää tajuttomana teholla, vaan faskiotomia eli lihaskalvojen avaaminen ja kolmen tunnin leikkaus ”riittivät”. Leikkauksen kivut saatiin hoidettua lääkkeillä, mutta niin vahvat lääkkeet vastaavat Tillin mukaan tajuttomana olemista.

Leikkaavan kirurgin uutiset seuraavana aamuna olivat masentavat; kävelemään Tilli pystyisi todennäköisesti vielä joskus, mutta juoksemaan ei enää ikinä. Edessä oli tapaturmaeläke ja pitkä kuntoutus, joka oli aluksi lähinnä nilkan taivuttelua ja kipujen kanssa taistelua.

— Aika vähällä liikkumisella siinä mentiin kolme kuukautta. Nukkumaan jouduin sohvalla jalka käsinojan päälle taivutettuna. Yöt olivat vaikeita, kun jalkaa oli unissaan venyttänyt niin heräsi siihen että sattuu ihan älyttömästi.

Pikkuhiljaa jalkaa saatiin kuntoutuksessa taivuteltua, jonka jälkeen Tillin piti opetella kävelemään jalkaterä suorana, kun se oli jäänyt vähän vinoon. Kuntoutus kuitenkin onnistui mainiosti, ilman tulehduksia tai takapakkeja. Kirurgin ennuste jopa parantui hieman, eivätkä juoksuaskeleet ole nykyään mahdottomia.

Edessä uusi koulutus ja uusi ammatti

Työura tapaturman johdosta kuitenkin tyssäsi. Tilli keskusteli Ovakon kanssa mahdollisesta jatkosta, työtehtävät olisivat määräytyneet sen mukaan, mitä jalan kanssa pystyy tekemään. Jatkaminen olisi kuitenkin ollut käytännössä mahdotonta, kun jaloillaan ei pitkiä aikoja voinut seistä eikä turvakenkä mennyt jalkaan, puhumattakaan kipulääkityksestä. Myös vakuutusyhtiö oli uuden ammatin etsimisen kannalla, ja halusi maksaa uuden koulutuksen.

— Palkkatasoni oli ammattikorkeakoulupohjaa vastaava, joten vakuutusyhtiö olisi joutunut maksamaan osatyökyvyttömyyseläkettä, jos olisin jäänyt Ovakolle osa-aikaishommiin. Katsoivat sitten että heidän kannattaa maksaa uusi koulutus ja pestä kätensä tästä.

Mieleinen opiskelupaikka löytyi helposti. Aiemmin monenlaisessa järjestötoiminnassa, mm. ay-hommissa ja Nuorissa Kotkissa mukana ollut Tilli pääsi Mikkelin ammattikorkeakouluun lukemaan yhteisöpedagogiksi.

— Olihan se päätös jännittävä. Vaihtoehtoina jatkaa jollain tavalla tutussa ja turvallisessa, tai sitten hypätä johonkin aivan uuteen ja tuntemattomaan. Vaikeaahan se oli perheellekin, vaimo jäi tänne metsän keskelle yksin kolmen lapsen kanssa, ja minä vietin iloista opiskelijaelämää Mikkelissä.

Opiskelut sujuivat hyvin. Vaikka Tilli olikin selkeästi porukan seniori, hänen mukaansa erilaisuus vain rikastutti opiskeluja.

— Ryhmätöistä oli paljon apua, nuoremmilla oli sitä opiskelurutiinia ja itsellä oli kokemusta ja tietoa ihan eri tavalla. Toinen toistaan tukien.

Kolmen ja puolen opiskeluvuoden jälkeen Tilli valmistui yhteisöpedagogiksi hyvällä, nelosen keskiarvolla.

— Opiskeluihin olen tosi tyytyväinen, koulu oli hyvä ja ilmeisen hyvässä maineessa työnantajapiireissäkin. Harrastuksesta vähän niin kuin tuli ammatti.

Uusi työura alkoi urkenemaan jo puoli vuotta ennen valmistumista Eksotella. Tällä hetkellä Tilli työskentelee lastensuojelupuolella, laitostyössä lasten ja nuorten parissa. Uuteen työhönsä mies on erittäin tyytyväinen, kun tuntee tekevänsä työtä jolla on tarkoitus.

— Nyt näen työni tulokset, ja vaikka ne eivät välttämättä ole isoja niin tiedän, että ne tulokset voivat poikia isoja asioita tulevaisuudessa. Se oli motivaationakin lähteä tälle alalle, antaa enemmän yhteiskunnalle. Kai minulta joku maailmanparannusgeeni löytyy jostain.

Eurooppaan kipuja kaihtamatta

Metsästysharrastuksesta Tilli joutui tapaturman jälkeen luopumaan, mutta se ei estä kokemasta hienoja asioita vapaa-ajalla. Äskettäin Tillin perhe kotiutui kuukauden interrail-matkalta Euroopasta, joka voitti vaihtoehtona olleen kahden kuukauden Thaimaan matkan.

— Viime syksynä Vilma keksi että mitä jos lähtisimmekin reilaamaan, ei tarvitsisi olla koulusta pois ja näkisi paljon enemmän. Jos tuollaista tulee 13-vuotiaan suusta niin ei siinä auta kieltäytyä, vaikka näinkin jo Thaimaan rannat mielessäni.

Reissulla tutuiksi tuli toista kymmentä maata ja kaupunkia ympäri Eurooppaa. Nähtävyyksiä matkalle mahtui Auschwitzista Venetsian kanaaleihin ja Eiffelin torniin Pariisiin.

— Kaverit ovat sanoneet etteivät ikinä lähtisi lasten kanssa tuollaiseen reissuun. Muksuilla ei ollut minkäänlaista ongelmaa, ihan huippureissu. Once in a lifetime -kokemus, yhtään ei harmita. Kymmenen vuoden päästä olisi ikävä miettiä, että suunniteltiin mutta ei koskaan lähdetty.

Jalkavaiva muistuttelee edelleen olemassaolostaan, reilausreissullakin pitkät kävelymatkat aiheuttivat kipujen sävyttämiä unettomia öitä. Tilli ei kuitenkaan anna sen haitata, vaan suhtautuu elämään kadehdittavan positiivisesti.

— Sairaalassa mietin, että jos sieltä leikkauksesta herää ja on hengissä, alan miettimään positiivisemmin kaikkia asioita, sitten ei ole kuin voitettavaa. Harvemmin sitä murehtii mitä on tullu tehtyä, ennemmin sitä mitä on jäänyt tekemättä. Tehdään nyt kun ikinä ei tiedä mitä sattuu ja milloin kolahtaa omaan nilkkaan, Tilli vitsailee.

Timo Tilli

Ikä 43 vuotta

Syntynyt Imatralla, jossa vietti reilu 20 nuoruusvuottaan

Asuu nykyään perheineen Rautjärvellä

Perheeseen kuuluu vaimo Hanna Rautio, lapset Vilma, 13, sekä kaksoset Onni ja Iiris, 10

Koulutukseltaan kuorma-autonkuljettaja sekä yhteisöpedagogi

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.