Imatra innostui puurakentamisesta: Seuraavaksi ryhdytään selvittelemään puurakenteista urheilutaloa Ukonniemeen – Uimahalliin selvitystyö ei ota kantaa

Selvitystyö ei koske uimahallia, ainoastaan urheilutaloa. Se kustantaa reilut 60 000 euroa, mutta kaupunki havittelee myös ympäristöministeriötä jakamaan kustannuksia. Selvitys valmistunee ensi vuoden puolella.

Santeri Tynkkynen

Mansikkalan koulukeskus toimi kenties puurakentamisen päänavaajana Imatralla. Arkistokuva.
Mansikkalan koulukeskus toimi kenties puurakentamisen päänavaajana Imatralla. Arkistokuva.

Imatran kaupunginhallitus aloitti maanantaina 7. syyskuuta talousarvion tekemisen – eikä millään pikkuasioilla.

Kaupunginhallitus päätti käynnistää selvityksen puurakenteisen urheilutalon rakentamisesta Ukonniemeen jäähallin yhteyteen.

Kyseessä on vasta valmisteleva työ, se korostaa – mahdollisia investointipäätöksiä tehdään myöhemmin.

Puurakenteisen urheilutalon tekeminen on ajankohtaista siksi, että urheilutalon peruskorjaus maksaa saman verran kuin uuden rakentaminen.

Peruskorjaamisajatuksen isona miinuksena on kuitenkin se, ettei se välttämättä kasvata tilojen monikäyttöisyyttä tarpeeksi.

Santeri Tynkkynen

Mansikkalan koulu on Imatran ensimmäinen iso julkinen puurakennus. Arkistokuva.
Mansikkalan koulu on Imatran ensimmäinen iso julkinen puurakennus. Arkistokuva.

Selvitys valmistuu ensi vuoden aikana

Selvitystyö kustantaa kaikkiaan 64 000 euroa. Imatra kuitenkin havittelee ympäristöministeriötä kustannusten jakajaksi. Ympäristöministeriöllä on nimittäin parhaillaan käynnissä puurakentamisen ohjelma, jonka kautta kunnat voivat hakea avustuksia sellaisten hankkeiden suunnittelulle, jotka edistävät puun käyttöä julkisessa rakentamisessa.

Ympäristöministeriön osuus hankkeen avustuskelpoisista kustannuksista voi olla jopa 70 prosenttia.

Imatran Toimitilat on jo jättänyt ministeriölle avustushakemuksen, ja mikäli se menee läpi, kaupungin kontolle selvitystyöstä jää noin 20 000 euroa.

Ympäristöministeriö jakanee tuet jo syyskuun aikana, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen.

– Imatran suunnittelutyö kyllä täyttää ympäristöministeriön kriteerit. Mutta vaikka kävisi niin, ettei tukea heruisi, Imatran kannattaa teettää selvitys silti.

Santeri Tynkkynen

Puinen urheilutalo tukisi myös kaupungin strategisia linjauksia, toteaa Anna Helminen.
Puinen urheilutalo tukisi myös kaupungin strategisia linjauksia, toteaa Anna Helminen.

Tukee kaupungin hiilineutraaleja tavoitteita

Kaupunki on jo haarukoinut sellaisia tahoja, jotka kykenisivät selvityksen tekemään, mutta sen tekijää ei ole vielä valittu.

Selvityksen tekeminen alkaa mahdollisimman pian, ja valmistunee joskus ensi vuoden aikana.

Selvityksen on tarkoitus tuoda valoa muun muassa puisen urheilutalon energiaratkaisuihin, hiilineutraaliuteen ja siihen, kuinka jäähallin hukkaenergiaa voitaisiin hyödyttää, kertoo Helminen.

Sen sijaan esimerkiksi arkkitehtonisiin asioihin selvitys ei vielä ota kantaa.

Puurakenteisen urheilutalon selvitystyötä tukevat myös Imatran kaupungin strategiset linjaukset. Kaupunki haluaa olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Tuleva selvitys koskee nimenomaan puurakenteista urheilutaloa. Uimahalliin se ei ota mitään kantaa.

– Keskustelua uimahallista ei ole yhdistetty tähän asiaan ollenkaan, Helminen sanoo.

Uimahallin suhteen on edelleen monia vaihtoehtoja olemassa, toteaa myös kaupunginjohtaja Kai Roslakka.

Määräraha Vuoksen ja Saimaan yhdistävän kanavan yleissuunnitelmalle

Lisäksi kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Vuoksen ja Saimaan yhdistävälle kanavalle varataan ensi vuodeksi 200 000 euron määräraha yleissuunnitelman tekemiseen.

Kanavaa on luonnosteltu Tainionkosken voimalaitoksen länsipuolelle eli Vuoksen ja Tainionkoskentien väliin.

Kanava olisi noin 13 metriä leveä, ja sen yli rakennettaisiin kaksi vähintään 2,6 metrin korkuista siltaa. Esisuunnitelmassa kanavan länsipuolelle on esitetty uimarantaa, sekä pysähtymispaikkoja matkailuautoille ja asuntovaunuille uimarannan lähelle.

Tämän hankkeen alustava kustannusarvio on noin 13,9 miljoonaa euroa. Kanavahankkeelle tultaisiin hakemaan valtion avustuksia.

Juttua muokattu kello 19.30: juttua ja otsikkoa päivitetty kauttaaltaan.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset