Koululaisille järjestetty jälkipuintimahdollisuuksia eilisen poliisioperaation takia

Poliisi teki tiistaina näyttävän operaation Mansikkalan ja Linnalan koulukeskuksien lähettyvillä hätäkeskusilmoituksen vuoksi.

Silva Laakso

Koululaisille järjestettiin jälkipuintimahdollisuus eilisen poliisoperaation takia.
Koululaisille järjestettiin jälkipuintimahdollisuus eilisen poliisoperaation takia.

Myöhemmin selvisi, että tummiin pukeutunut asemies oli väärä hälytys. Ylen tietojen mukaan kyse olikin sateenvarjosta, eikä pitkäpiippuisesta aseesta.

Mansikkalan ja Linnalan koulujen oppilaille sekä lukiolaisille ja henkilöstölle on tänään järjestetty jälkihoitotilaisuuksia. Lukion osalta jälkihoitotilaisuudet jatkuvat perjantaina.

Jälkipuinnissa on ollut mukana sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten henkilökunta yhdessä Imatran kaupungin hyvinvointipalveluiden kanssa.

— Keskusteluapua on tarjolla jatkossakin. Mikäli oppilaat, heidän vanhempansa tai koulujen henkilökunta tätä tarvitsevat, kannattaa ottaa yhteyttä joko kouluterveydenhoitajaan, oppilashuollon henkilöstöön tai työterveyshuoltoon, Imatran hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala sanoo.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut