Koskentorin parkkihallin valvonta kohenee — Uudet digitaaliset kamerat alkavat löytää paikalleen

Muita turvallisuuteen liittyviä kohennuksia parkkihalliin ei ole tällä hetkellä luvassa.

Jasmin Ojalainen

Imatrankoskella parkkihallin valvontaa tehostetaan entisestään.
Imatrankoskella parkkihallin valvontaa tehostetaan entisestään.

Kauppakeskus Torigallerian alla sijaitseva ja ilkivaltaa kuluvan vuoden aikana kokenut Koskentorin parkkihalli saa entistä valvovamman silmän.

Uusi digitaalinen valvontakamerajärjestelmä asennetaan näillä näppäimillä, kertoo Mika Käyhty Mitran teknisestä isännöinnistä.

— Digitaalisen järjestelmän myötä katvealueet jäävät pois, rekisteriotteet tallentuvat tullessa ja tapahtumia pystyy jälkikäteen katselemaan suhteellisen hyvin, Käyhty kertoo.

Uusien kameroiden määrää hän ei suorilta paljasta. Valvonnan määrä tulee joka tapauksessa lisääntymään huomattavasti.

— Määrä on tietenkin salaisuus, mutta enemmän niitä on, kuin vanhoja analogisia.

Käyhtyn mukaan muita turvallisuuteen liittyviä kohennuksia parkkihalliin ei ole tällä hetkellä luvassa. Nepparinaukion puoleisen päädyn yleisilmettä on sen sijaan paranneltu syyskuun aikana muun muassa puhdistustoimenpiteillä.

Uusia ilkivaltatapauksiakaan ei Käyhtyn tietoon ole kantautunut. Kevään ja kesän aikana parkkihallia on sotkettu, ja siellä tehtyä muuta ilkivaltaa on kohdistettu muun muassa autoihin ja palohälyttimiin.

Luetuimmat