Imatran kaupunki suunnittelee rahoittavansa Svetogorskiin kaavailtua pyörätietä 250 000 eurolla

Kevyen liikenteen väylä olisi mahdollista toteuttaa, jos Imatran kaupunki ja Etelä-Karjalan liitto lähtevät hankeen rahoitukseen mukaan.

Matti Veijalainen

Arkistokuva Imatran rajanylityspaikalta.
Arkistokuva Imatran rajanylityspaikalta.

Imatran ja Svetogorskin välille suunniteltu kevyen liikenteen väylä on saamassa rahoitusta Imatran kaupungilta. Imatran kaupunginhallitus esittää, että kaupunki osallistuu pyörätien rakentamiskustannuksiin 250 000 eurolla.

Tämän hetken rakennuskustannusarvio väylälle on yhteensä 750 000 euroa. Kaakkois-Suomen Ely-keskus on saamassa hankkeelle rahoitusta Väyläviraston Käpy-ohjelmasta, mutta sen edellytyksenä on, että puolet rahoituksesta tulee muualta alueen toimijoilta.

Tämän vuoksi Ely-keskus on tiedustellut Imatran kaupungin ja Etelä-Karjalan liiton mahdollisuutta rahoittaa yhdessä hankkeesta puolet (375 000 euroa + alv. 24 prosenttia), jolloin pyörätie olisi mahdollista rakentaa. Hankkeen kustannukset ajoittuisivat vuodelle 2021.

Etelä-Karjalan liitto on jo ilmoittautunut sitoutuvansa omarahoitusosuuteen, jolloin Imatran kaupungille jäisi maksettavaksi 250 000 euron osuus.

Imatran kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 20. huhtikuuta.

Luetuimmat

Kommentoidut