Runkoputki hajosi maanantaina kolmesta kohtaa, Valtionhotellin uusi puoli on edelleen ilman vettä — Korjauspäätökset tehdään tiistain aikana

Vesi on tarkoitus saada palautettua Valtionhotellin uudelle puolelle ja Torkkelinkatu 7 iltapäivään mennessä. Vielä ei ole varmaa, mikä putken hajoamisen aiheutti. Lopulliset korjauspäätökset tehdään tiistain aikana.

Santeri Tynkkynen

Tiistain aikana on tarkoitus päättää, mitä hajonneelle putkelle tehdään.
Tiistain aikana on tarkoitus päättää, mitä hajonneelle putkelle tehdään.

Torkkelinkadulla havaittiin putkirikko varhain maanantaiaamuna. Putkirikon korjausta jatkettiin iltaan asti, mutta korjauksessa ilmeni ongelmia, eikä vedenjakelua saatu palautettua maanantaina.

Maanantaina ensimmäinen vuotokohta saatiin korjattua, mutta heti perään putki hajosi vierestä toisesta kohtaa. Kun toinenkin putkirikko saatiin korjattua, hajosi putki kolmannesta kohtaa.

Imatran veden verkostomestari Kari Mäkelä ei muista, että tällaista tapausta olisi aikaisemmin hänen työuralla sattunut.

— En kyllä maanantaiaamuna uskonut, että tämä menee näin pitkälle. En muista, että tällaista olisi aikaisemmin sattunut, että 12 tunnin sisään putki hajoaa kolmesta eri kohdasta, hän sanoo.

Helsingistä Imatralle saapui maanantain ja tiistain välisenä yönä puhdasvesiletkut, joiden avulla pintavetona vesiasemasta saatiin vedettyä vesi Torkkelinkatu 9 kerrostaloihin. Kerrostaloihin vedet palautettiin tiistaina aamuyöllä.

Vettä syötetään kerrostaloihin tällä systeemillä niin kauan, ennen kuin saadaan ratkaistua, mitä runkoputkelle tehdään. Mäkelän mukaan ratkaisu tehdään tiistain aikana.

Santeri Tynkkynen

Tästä vesiasemasta puhdasvesiletkuja pitkin vesi tuodaan Torkkelinkadun kerrostaloon.

Valtionhotellin uusi puoli edelleen ilman vettä

Valtionhotellin uusi puoli, kongressipuoli, on ollut ilman vettä maanantaiaamusta saakka.

Vesiasemasta pintavetona vettä ei onnistuttu viemään Valtionhotelliin kerrostalon tavoin, koska vesijohto olisi täytynyt viedä ovien ja ikkunoiden läpi, ja liitoskohta sijaitsee hankalassa paikassa. Valtionhotelliin on tarkoitus saada vesi päälle tiistaina iltapäivällä kello 15 mennessä.

— Me laitetaan Torkkelinkatu 7 ja 9 talojen väliin rungon päälle runkoventtiili, vuotokohdasta noin 50 metriä sivummalle. Sillä me saadaan vedenjakelu Valtionhotelliin ja Torkkelinkatu 7, Mäkelä kertoo.

Kyseinen hajonnut putkilinja on asennettu vuonna 1952. Mäkelä ei vielä osaa ottaa kantaa, onko putken ikä, maaperä vai joku muu syynä putken hajoamiseen.

— Siihen viereen on saneerattu 1980-luvulla viemäreitä, en osaa sanoa, onko samalla käynyt jotain. Tuossa voi olla monta eri syytä. Tänään on tarkoitus jutella putkifirman kanssa, mikä heidän näkemys on tilanteesta.

Mäkelän mukaan toistaiseksi kaikki lähialueen asukkaat ovat olleet suopeita heitä kohtaan, ja he ovat ymmärtäneet tilanteen.

Santeri Tynkkynen

Valtionhotellissa putkirikosta ilmoitetaan asiakkaille vastaanotossa. Janni Rossi toivoo, että vedet palautuvat tiistain aikana.

Korvaavat tilat linnan puolelta

Valtionhotellin asiakkaiden keskuudessa suurempaa ongelmaa ei ole syntynyt, kertoo vastaanottovirkailija Janni Rossi. Hänen mukaansa Valtionhotellin täyttöaste maanantain ja tiistain välisenä yönä oli alle 50%, joten korvaavat tilat asiakkaille löytyi.

— Meillä on vapaita huoneita linnan puolella, ja huoneen on voinut vaihtaa sinne, mikäli niin on halunnut. Jos ei ole huonetta halunnut vaihtaa, niin vapaissa huoneissa on voinut käydä suihkussa ja vessassa.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä majoittujia on jo huomattavasti edellisyötä enemmän. Valtionhotellissa hieman yli puolet majoituskapasiteetista sijaitsee kongressipuolella, loput linnan puolella.

Juttua muokattu 3.9. kello 11:40, vaihdettu uudet kuvat

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut