Lotta Kautonen pyrähti pankkimaailmasta it-ympyröihin, mutta reissutyö teki kolmilapsisen perheen arjesta turhan haastavaa — Kautonen palasi pankkiin ja aloitti juuri Imatran Oma-säästöpankin konttorinjohtajana

— Lapset ovat vilpittömän onnellisia, kun äiti on iltaisin kotona, kertoo Kautonen.

Minna Mäkinen

Lotta Kautosesta on mukava olla jälleen töissä Imatralla.
Lotta Kautosesta on mukava olla jälleen töissä Imatralla.

Imatralainen Lotta Kautonen ehti vuosien mittaan tulla lukuisille ihmisille tutuksi Nordeasta. Hän työskenteli siellä 7,5 vuoden ajan eri tehtävissä, muun muassa konttorinjohtajana. Viime kesänä Kautonen siirtyi pankkimaailmasta töihin it-alalle, ohjelmistotalo Visma Solutionsille Lappeenrantaan. Visiitti jäi lyhyeksi.

— Tykkäsin it-alasta ja viihdyin siellä. Työnkuvani oli kuitenkin matkustuspainotteinen. Kun on kolme lasta, joista nuorin hieman yli kaksivuotias, tulivat käytännön arjen haasteet nopeasti vastaan. Oli mietittävä, miten elämän saa järjestettyä niin, että arki olisi sujuvampaa, kertoo Kautonen.

Oli mietittävä, miten elämän saa järjestettyä niin, että arki olisi sujuvampaa. — Lotta Kautonen

Äiti on nyt iltaisin kotona, ei reissussa

Kuin tilauksesta avautui Oma-säästöpankin Imatran konttorissa johtajan paikka. Kautonen haki sitä ja tuli valituksi.

— Tähdet olivat oikeassa asennossa, nauraa Kautonen.

Hän aloitti uudessa tehtävässään 1. maaliskuuta.

— Reilun viikon kokemuksella tuntuu siltä, että tämä oli hyvä ratkaisu. Lapset ovat vilpittömän onnellisia siitä, kun äiti on iltaisin kotona, ei reissussa.

Kun työpaikalle on matkaa vain muutama kilometri, jää enemmän vapaa-aikaa.

Avokonttorista omaan työhuoneeseen

Avokonttoreissa työskentelyn jälkeen Kautosen on pitänyt totutella nyt omaan työhuoneeseen.

— Mielelläni olen lähellä ihmisiä. Onneksi matka pankkisaliin ei ole pitkä.

Imatrankosken konttorissa työskentelee Kautosen lisäksi viisi ihmistä.

— Jatkossa on ehkä tarve kasvattaa joukkoa vähän.

Läsnä ja lähellä

Vaikka Imatra ei ole kasvu-uralla, uskoo Kautonen pankkikonttorin säilyvän ja pärjäävän kaupungissa jatkossakin.

— Täällä on kuitenkin yhä paljon toimivia yrityksiä sekä yksityishenkilöitä, joilla on tarvetta rahoitukselle ja toimivalle maksuliikenteelle. Haluamme olla lähellä ja läsnä paikkakunnalla.

Oma-säästöpankin Imatran konttori ehti olla helmikuun ajan ilman johtajaa.

— Onneksi täällä on hyvä, kokenut ja motivoitunut tiimi, jolla on asiat hyvin hallussa, kehuu Kautonen.

Lotta Kautonen

37-vuotias.

Asuu perheineen Imatralla Tuulikalliossa.

Kolme lasta: Eemeli, 11, Kalle, 7, ja Peppi, 2.

Aloitti Imatran Oma-säästöpankin konttorinjohtajana 1. maaliskuuta.

Ehti työskennellä aiemmin Nordeassa aluemyyntipäällikkönä, sijoituspäällikkönä, konttorinjohtajana sekä asuntorahoitusjohtajana.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset