Kaukopään kerrostalopalon syyksi epäillään asukkaiden huolimatonta toimintaa

Asunnossa oli käytetty päihteitä.

Kai Skyttä

Hälytyksen teki savun hajuun havahtunut naapuri.
Hälytyksen teki savun hajuun havahtunut naapuri.

Kaukopäässä kerrostaloyksiössä riehuneen tulipalon epäillään saaneen alkunsa asukkaiden oman toiminnan seurauksensa.

Teknisessä tutkinnassa ei ole löytynyt mitään ulkoista tekijää, kuten viallista sähkölaitetta, joka olisi voinut sytyttää tulipalon, kertoo rikoskomisario Ari Järveläinen.

Tulipaloa ennen asunnossa oli käytetty päihteitä.

Poliisi harkitsee parhaillaan esitutkinnan aloittamista.

— Pitää arvioida, onko ollut sen kaltaista huolimattomuutta, että esitutkinta on aloitettava. Vielä päätöstä ei ole tehty, Järveläinen sanoo.

Asukkaat tehohoitoon

Yksiössä asuvat mies ja nainen loukkaantuivat huhtikuun 19. syttyneessä tulipalossa vakavasti. Palovammoista ei ollut kyse, mutta kumpikin hengitti runsaasti savukaasuja.

Pariskunta toimitettiin sairaalaan tehohoitoon. Nyt he ovat poliisin tietojen mukaan toipumaan päin.

Tulipalon vahingot rajoittuivat yksiöön. Muuta kerrostaloa ei tarvinnut evakuoida, mutta osa asunnoista jouduttiin tuulettamaan.

Hätäilmoituksen teki naapuri.

Luetuimmat

Kommentoidut