Imatralaismies kaahasi Kuutostiellä 161 km/h, kyydissä kolme matkustajaa — venäläismies kolaroi Saareksiinmäen kiertoliittymässä ja pakeni paikalta

Poliisilla oli kiireinen viikonloppu.

Lev Dolgachov

Poliisi löysi viikonvaihteen liikenteenvalvoinnassa kolme tapausta, jossa auton kuljettaja on käyttänyt amfetamiinia.
Poliisi löysi viikonvaihteen liikenteenvalvoinnassa kolme tapausta, jossa auton kuljettaja on käyttänyt amfetamiinia.

Poliisilla oli työntäyteinen viikonloppu Etelä-Karjalan liikennevalvonnassa.
Vuonna 1990 syntynyt imatralaismies kaahasi lauantaiaamuna Kuutostiellä. Poliisi mittasi liikennevalvonnan yhteydessä henkilöautolle nopeudeksi 161 kilometriä tunnissa. Mies ohitteli useita autoja Imatran ja Joutsenon välillä.

Hänellä oli kyydissään kolme matkustajaa. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Viikonlopun kovin ylinopeus mitattiin sunnuntai-iltana, kun vuonna 1958 syntynyt savitaipalelaismies kaahasi Kuutostiellä 162 kilometriä tunnissa.

Tien pinta oli osin märkä ja liukas. Mies jää ylinopeuden vuoksi odottamaan oikeuden istuntoa väliaikaisessa ajokiellossa.

Saareksiinmäen kiertoliittymässä
kolaroinut venäläismies pakeni paikalta

Kaaharien lisäksi poliisin haaviin jäi viikonloppuna rattijuoppoja ja huume-epäilyjä. Venäläinen rattijuoppo yritti paeta kolarin jälkeen kotimaahansa Imatralta.

Imatralla Saareksiinmäen kiertoliittymässä sattui lauantaina alkuillasta kahden henkilöauton kylkikolari, jonka seurauksena venäläismies pakeni paikalta.

Venäjän kilvissä ollutta autoa osattiin odottaa Imatran rajanylityspaikalla, jossa hänet tavattiin alkuillasta. Tuolloin mies jäi kiinni myös rattijuopumuksesta. Tarkkuusalkometri osoitti 0,33 milligramma alkoholia litrassa hengitysilmaa.

Promilleina mitattuna tulos on noin 0,7.

Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Mies on poliisin hoteissa ja hänet käännytetään kuulustelujen jälkeen. Poliisi langettaa hänelle myös kahden vuoden maahantulokiellon Schengen-alueelle.

Amfetamiinin voimalla liikenteessä

Liikenteessä oli myös huumeita.

Poliisipartio pysäytti tarkastusta varten epävarmasti liikkuneen autoilijan sunnuntai-iltana Lappeenrannan Voisalmessa.

Sekavasti ja väsyneesti käyttäytyneelle kuljettajalle tehtiin huumetesti ja se näytti positiivista amfetamiinille. Lisäksi autoon tehdyssä etsinnässä löytyi huumausaineeksi epäiltyä ainetta.

Autoa kuljettanutta 1988 syntynyttä naista epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja humausainerikoksesta.

Sama auto oli liikenteessä myöhemmin sunnuntai-iltana. Lasti oli jälleen samaa kuin ennekin, mutta kuski oli vaihtunut.

Autoa kuljettanut 1996 syntynyt imatralaismies oli kortiton ja huumetesti näytti hänelle positiivisen tuloksen amfetamiinin osalta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Huume-epäily paljastui myös lauantaiaamuna Lappeenrannan Kourulassa. Henkilöautoa kuljettaneelle 1984 syntyneelle lappeenrantalaismiehelle tehtiin huumetesti, jossa oli viitteitä amfetamiinista.

Lopullinen tulos varmistuu verikokeessa. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Uusimmat uutiset