LUT listattiin maailman parhaiden bisneskoulujen joukkoon — LUTin kauppakorkeakoulun tieteelliset artikkelit, tutkimus ja opetus painoivat rankingissa

Mika Strandén

LUTIn kauppakorkeakoulun sijoitus THE:n ranking-listalla nousi.
LUTIn kauppakorkeakoulun sijoitus THE:n ranking-listalla nousi.

Lappeenrannan—Lahden teknillinen yliopisto on rankattu 200 maailman parhaan bisneskoulun joukkoon.

Parhaimpien joukkoon pääsi LUTin kauppakorkeakoulu kauppa- ja taloustieteiden alakohtaisessa vuoden 2020 rankingissa. Listauksen teki Times Higher Educationin (THE), joka on yksi maailman arvostetuimmista yliopistorankingeista.

LUT kuuluu rankingissa 176-200 listalle sijoittuneiden joukkoon.

THE:n edellisessä, vuoden 2019 kauppa- ja taloustieteiden rankingissa LUT-kauppakorkeakoulu oli sijoilla 301—400, joten sijoitus parantui merkittävästi. Rankingsijoitus on samalla LUTin historian paras, kaikki kansainväliset yliopistorankingit huomioiden, kerrotaan LUTin tiedotteessa.

THE:n arvioitavat viisi osa-aluetta ovat tutkimus, viittaukset, opetus, kansainvälisyys ja rahoitus. Ranking-listaukset laaditaan kaikkiaan 13 indikaattorin perusteella.

Listauksen mukaan LUTin kauppakorkeakoulun vahvuus on edellisen rankingin tapaan viittaukset tieteellisiin artikkeleihin. LUTin saamat rankingpisteet nousivat merkittävästi myös tutkimuksessa ja opetuksessa.

— Oikoteitä tutkimuksen ja koulutuksen laadun parantamisessa ei ole. Olen erittäin iloinen, että kauppakorkeakoulumme pitkäjänteinen kova työ tuottaa tulosta, sanoo LUTin kauppakorkeakoulun dekaani Sami Saarenketo tiedotteessa.

LUT sijoittui toiseksi rankingin seitsemän suomalaisyliopiston joukossa. Tänä vuonna THE arvotti yhteensä 632 bisneskoulua, kun edellisvuoden lista kattoi 585 yliopistoa. Yhteensä maailmassa on noin 16 500 yliopistotasoista bisneskoulua.

Luetuimmat

Kommentoidut