Rautjärvellä on kyllästytty yölliseen hurjasteluun — ratkaisua ongelmaan etsitään avoimessa keskustelutilaisuudessa

Mari Männistö

Ilta- ja yöaikaan tapahtuva häiritsevä ajelu on jatkunut Simpeleen taajamassa jo pitkään.
Ilta- ja yöaikaan tapahtuva häiritsevä ajelu on jatkunut Simpeleen taajamassa jo pitkään.

Rautjärvellä halutaan lopettaa asukkaita häiritsevä ajelu ilta- ja yöaikaan Simpeleen taajama-alueella.

Simpeleen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Siveniuksen mukaan kyseessä on jo pitkään jatkunut ilmiö.

— Nuoriso ajelee autoilla ja mopoilla muun muassa S-Marketin pihassa. Välillä kaasutellaan hurjaa ylinopeutta Roihankadulla. Äänekäs ajelu saattaa jatkua kellon kahteen saakka yöllä, mikä häiritsee lähiasukkaita.

Siveniuksen mukaan tavallisen kuntalaisen on vaikea puuttua ajeluun. Ainoa mahdollisuus on kutsua paikalle poliisi.

— Jos ylinopeudesta ilmoittaa poliisille, kestää virkavallan saapuminen Imatralta tai Lappeenrannasta jonkin verran. Silloin ajaja on jo muualla.

Nyt ajeluun on päätettyä puuttua uusin keinoin. Keskiviikkona asian tiimoilta järjestetään avoin keskustelutilaisuus Rautjärven kunnantalolla. Siveniuksen mukaan aloite tilaisuuden järjestämiseen tuli kunnalta.

— Paikalle tuskin tulee ajelua harrastavia nuoria. Toivomme kuitenkin, että tilaisuuteen osallistuisi vanhempia — jos viesti menisi sitä kautta perille.

Tilaisuudessa on paikalla muun muassa Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila.

Lisäksi paikalle on kutsuttu edustajia Kaakkois-Suomen poliisista.

Keskustelutilaisuus Simpeleen taajaman liikenneturvallisuudesta järjestetään Rautjärven kunnantalon valtuustosalissa (Simpeleentie 12) keskiviikkona 16. elokuuta kello 18.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.