Perhepäivähoitaja Satu Kuivanen lopetti lasten jatkuvan varoittamisen ja voitti valtakunnallisen palkinnon: Nyt päivähoidossa pohditaan yhdessä, kannattaako jäistä mäkeä juosta

Lappeenrantalainen Kuivanen pitää saamaansa palkintoa tunnustuksena kaikille perhepäivähoitajille ja lastenhoitajille.

Kai Skyttä

Seuraavaksi perhepäivähoitaja Satu Kuivanen haluaa herättää hoitolapsissaan kiinnostuksen ympäristöajatteluun.
Seuraavaksi perhepäivähoitaja Satu Kuivanen haluaa herättää hoitolapsissaan kiinnostuksen ympäristöajatteluun.

Perhepäivähoitaja Satu Kuivanen on saanut hoitolapsensa liikkumaan ja kokeilemaan taitojaan. Hän lopetti lasten jatkuvan varoittamisen ja kannustaa heitä pohtimaan esimerkiksi sitä, miltä lego tuntuu jalan alla, jos sen päälle hyppää.

Lappeenrantalainen Kuivanen palkittiin viime viikolla valtakunnallisella varhaiskasvatuksen Idea 2018 -palkinnolla.

Kaikki lähti siitä, kun hoitolapset kolmevuotiaina kiinnostuivat Kuivasen miehen lattialle jättämästä 40 kiloisen painosta.

— Ensin ajattelin, että ei käy, he pudottavat sen varpailleen tai vierittävät sen toistensa päälle. Kun hetken sulattelin asiaa, ajattelin, että siinä on 40 kiloa painoa, eivät kolmevuotiaat saa sitä oikeasti liikkeelle. Ei siitä voi olla vaaraa.

Kuivanen alkoi miettiä ensin, ennen kuin kielsi lapsia juoksemasta tai käski olemaan varovainen.

Hoitolapsille on tullut pieniä kolhuja, mutta mitään oikeasti vaarallista ei ole sattunut, Kuivanen toteaa.

— Vaihdoin sanan varovasti sanaan taitavasti, niin sain kannustettua lapsia: Kiipeä taitavasti! Lapset ovat ottaneet sanan itsekin käyttöön.

Kaikkeen tekemiseen saa liitettyä oppimista

Talvella pulkkamäessä lapset olisivat halunneet juosta jäistä mäkeä alas. Kuivanen ja lapset miettivät yhdessä, kannattaako jäistä mäkeä juosta. Samalla Kuivanen kertoi hetken verran lapsille kitkasta.

— Yhteisellä pohtimisella päästiin tulokseen, että mennään sivusta eikä ihan jäisimmästä kohdasta, Kuivanen kertoo.

Kaikkeen tekemiseen lasten kanssa saa liitettyä paljon oppimista, jos haluaa.

Vaihdoin sanan varovasti sanaan taitavasti, niin sain kannustettua lapsia: Kiipeä taitavasti! — Satu Kuivanen

— Lapset alkoivat itsekin pohtia asioita ja saivat rohkeutta toimia.

Luumäeltä lähtöisin oleva Kuivanen on työskennellyt perhepäivähoitajan vuodesta 2011 lähtien. Hänellä on tällä hetkellä hoidossa kolme alle kouluikäistä lasta.

Kun Kuivanen kuuli voittaneensa Idea 2018-palkinnon, hän ajatteli, että kyse on tunnustuksesta perhepäivähoitajien ja lastenhoitajien työlle.

— En ajatellut, että tämä on minun voittoni, vaan tämä on meille kaikille.

Voittoa Kuivanen juhlisti paistamalla hoitolapsille lettuja välipalaksi.

— Kerroin, että välipalana on voittolettuja, koska olemme saaneet tällaisen palkinnon.

Lapset eivät olleet voitosta millänsäkään.

Palkinnoksi Kuivanen sai jakkaran, jota lapset käyttävät pöytänä ja penkkinä sekä keinuvan työtuolin.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut