Vuoksenniskalla vieraillut Sinikka Mönkäre seuraa yhä Imatran paikallispolitiikkaa

Kanerva Jalarvo

Sinikka Mönkäre esitteli elämänkertaansa yhdessä teoksen kirjoittaneen Patrik Pehkosen kanssa. Haastattelijana toimi Kaisa Neimala (etualalla).

Sinikka Mönkäreen (nykyinen Laisaari) vierailu toi Vuoksen kirjakaupan täyteen väkeä perjantaina. Tilaisuudessa oli myös paikalla Mönkäreen elämänkerran kirjoittanut tietokirjailija Patrik Pehkonen. Orpotytöstä ministeriksi -teos julkaistiin maaliskuussa.

Mönkäre kertoo olevansa iloinen kirjan saamasta hyvästä vastaanotosta.

— On ollut positiivista huomata, että kirja on herättänyt paljon kiinnostusta myös muualla kuin Imatralla. Olemme kiertäneet esittelemässä teosta muun muassa Helsingin ja Turun kirjakaupoissa.

Vuoksenniskalla kasvanut Mönkäre omisti asunnon Imatralla vuoteen 2006 saakka. Siitä hän luopui vasta jäädessään pois kansanedustajan tehtävistä.

Mönkäre kertoo entisen kotipaikkakuntansa herättävän paljon nostalgisia ajatuksia ja tunteita. Hän toteaa Imatralla olevan sellaista, mitä Helsingistä ei löydy. Etenkin hän kaipaa ihmisiä, järviä ja luontoa.

— Täällä tulee käytyä liian harvoin, Mönkäre toteaa.

Imatran paikallispolitiikkaa ja alueen muita uutisia hän kertoo seuraavansa Uutisvuoksen digilehdestä.

— Kuntavaalien tuloksista katsoin heti, että molemmat Heikit menivät läpi. On myös jännittävää nähdä, miten kaupunginjohtajavalinnassa käy.

Vierailutapahtumassa Mönkäreen elämänkerran esitteli Kaisa Neimala. Kysymystilaisuuden jälkeen moni haki Mönkäreen omistuskirjoituksen kirjan kansien sisäsivulle.

Yli 30-henkisen yleisön joukossa oli Mönkäreen ystäviä niin lapsuuden ajoilta kuin myös poliittisen uran varrelta. Tapahtumaan oli saapunut myös imatralainen Ulla Mönkäre. Hän ystävystyi Sinikan kanssa nelisenkymmentä vuotta sitten, koska molempien silloiset aviomiehet olivat serkuksia keskenään. Vaikka Ulla ja Sinikka ovat sittemmin eronneet puolisoistaan, ovat he silti pitäneet aina yhteyttä toisiinsa.

— Vaikka tunnen Sinikan tarinan hyvin, niin odotan mielenkiinnolla kirjan lukemista. On hienoa, kuinka hän on rankan lapsuuden jälkeen menestynyt urallaan, ja on yhä pitkäaikaisin naisministerimme, Ulla sanoo.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.