Ruokolahtelainen Jonna Kainulainen, 31, avaa uuden parturi-kampaamon Rasilaan — Hiuskulma Fénix avaa ovensa lauantaina

Oppisopimuksella Parturi-kampaamo Tuijassa opiskellut Kainulainen valmistui hiusalalle tämän vuoden alussa. Yrittäjänä hän on nyt ensi kertaa.

Santeri Tynkkynen

Jonna Kainulainen on viikon verran kunnostanut ja sisustanut liiketiloja mieleisekseen.
Jonna Kainulainen on viikon verran kunnostanut ja sisustanut liiketiloja mieleisekseen.

Ruokolahtelainen Jonna Kainulainen, 31, avaa uuden parturi-kampaamon Rasilaan Osuuspankin viereiseen rakennukseen. Kainulaisen Hiuskulma Fénix avaa ovensa lauantaina.

Kainulainen valmistui hiusalalle tämän vuoden alussa. Kaksi vuotta kestäneet opinnot hän opiskeli oppisopimuskoulutuksella, työskennellen samalla Parturi-kampaamo Tuijassa.

Idean oman yrityksen perustamiseen hän sai, kun hän huomasi koiran kanssa lenkkeillessä, että Ruokolahden keskustassa on tyhjä liiketila.

— Lähdin sitä liiketilaa kyselemään, ja siitä hommat lähtivät pyörimään eteenpäin, Kainulainen kertoo.

Uutta parturi-kampaamoa Kainulainen aloittaa pyörittämään yksin.

Hiusala kiinnosti jo pienenä

Kainulainen on nyt ensimmäistä kertaa elämässään yrittäjänä. Hän myöntää, että yrittäjyyden alku on ollut kiireistä ja myöskin stressaavaa. Lähipiiristä on onneksi löytynyt apua ja tukea.

— Minulla on ollut tuttuja sekä sukulaisia neuvomassa, mitä lähteä ensimmäisenä tekemään, hän kertoo.

Aikaisemmin Kainulainen on käynyt vaatetusalan, eli hän on ammatiltaan myös pukuompelija. Kipinä hiusalaan on kuitenkin ollut läsnä jo pienestä pitäen.

— Olen jo teinivuosina miettinyt tätä alaa, mutta jostain syystä unohdin sen hetkellisesti. Olen pienestä pitäen tykännyt laittaa hiuksia, hän kertoo.

Entäpä jännittääkö tuoretta hiusalan yrittäjää, kun avajaisiin on aikaa enää alle kaksi päivää?

— Vähän jännittää, Kainulainen naurahtaa.

Luetuimmat

Kommentoidut