Tilaajalle

Antti Pätilän sukutila on maalaisidylli Rasilan keskustaajaman kupeessa: "Aina oli ajatuksena, että kotitilalle on palattava"

Ruokolahden kunnanjohtajan virasta eläkkeelle jäänyt Pätilä seuraa nyt päätöksentekoa kuntalaisen näkökulmasta, panostaa metsätalouteen ja rakentaa rantasaunaa lahdenpohjukkaan.

Kanerva Jalarvo

Sulan maan aikana tilalla riittää monenlaista puuhaa, ja myös lähimetsien taimikkoa on harvennettava, kertoo Antti Pätilä.
Sulan maan aikana tilalla riittää monenlaista puuhaa, ja myös lähimetsien taimikkoa on harvennettava, kertoo Antti Pätilä.

Rasilantien varrelta kääntyy kapea pihatie idyllisen maalaismaiseman keskelle. Peltojen ympäröimää pihaa hallitsee vaalea, huvilamainen rakennus, joka on yksi Rasilan vanhimpia. Vieressä kohoavan tuparakennuksen lisäksi pihapiiriä täydentävät vanhat hirsiaitat ja entinen navetta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset