Susi kaatoi valkohäntäpeuran Nuijamaan rajanylityspaikalle varhain maanantaiaamuna, häiriö ajoi pois ennen ateriaa

Kaakkois-Suomen rajavartiosto

Susi kaatoi ja tappoi valkohäntäpeuran aivan maahan saapuvan liikenteen EU-kaistan viereen Nuijamaan rajanylityspaikalla. Peuran ruho kuvan oikeassa reunassa.

Lasse Jutila

Jälkien perusteella susi oli jahdannut peuraa pitkän matkan raja-aitojen sisäpuolella.

Lasse Jutila

Susi ehti haukata valkohäntäpeurasta vain pari kertaa ennen kuin se häiriintyi rajanylityspaikan liikenteestä ja poistui paikalta.

Valkohäntäpeura joutui suden saaliiksi Nuijamaan rajanylityspaikalla varhain maanantaiaamuna. Susi kaatoi peuran rajanylityspaikan aitojen sisällä kello 4:n jälkeen aamulla.

Nuijamaan tullipäällikkö Lasse Jutila kertoo, että susi ehti haukata peuran lihaa pari kertaa ennen kuin se hylkäsi ruhon noin kello 4.20. Ilmeisesti sutta häiritsi rajanylityspaikan liikenne.

Jäljistä päätellen susi oli jahdannut peuraa rajanylityspaikan aitojen sisäpuolella jonkin aikaa. Lopulta se sai peuran kiinni ja ja tappoi sen ojaan. Peura kaatui aivan Suomeen saapuvan liikenteen EU-kaistan tuntumassa.

Rajavartiosto otti tapauksesta yhteyttä poliisiin, jonka pyynnöstä paikallinen metsästysseura kävi hakemassa peuran ruhon pois.

Jutilan mukaan tämä oli toinen kerta tänä syksynä, kun susi jahtasi peuraa rajanylityspaikalle. Syyskuun 10. päivänä susi jätti jahdin kesken, kun saaliseläin juoksi rajanylityspaikan liikenteen sekaan.

Tullipäällikön mukaan susihavainnot herättävät huolta Tullin työntekijöissä. Jutila kertoo, että erityisesti koiranohjaajat ovat huolissaan susien liikkumisesta raja-aitojen sisäpuolella. Huolta herättää myös ajatus, että alueella villieläimen kaatanut susi voisi ryhtyä puolustamaan saalistaan.

Kapteeni Ossi Fonselius Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kertoo, että rajavartioston partiot kohtaavat susia maastossa silloin tällöin, mutta huomattavasti harvemmin kuin esimerkiksi karhuja.

Hänen tiedossaan ei ole, että susi olisi hyökännyt esimerkiksi koirapartion kimppuun. Valtakunnan rajalla rajavartioston koirat ovat usein irti.

— Susi on tullut raja-aukolle, ja siinä on tullut katsekontakti, mutta ohjaajan välitön läheisyys on saanut suden luikkimaan tiehensä.

Fonseliuksen mukaan sudet eivät pelkää rajavartioston rakennuksia, mutta ihmisiä ne yleensä karttavat.

Juho Maijala

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet