Ruokolahdelle luonnostellaan uutta omakotialuetta — Vaittilan rannan alueelle mahtuisi 12 tonttia, katso havainnekuva jutun lopusta

Tarjolla olisi Ruokolahden kauneinta, rakennetarkasteluluonnoksen julkistamistilaisuudessa todettiin.

Piia Kaskinen

Tässä voisi olla yksi talonpaikka ja tuossa toinen, näyttää FCG Arkkitehtien Johannes Jutila. Kuvassa myös arkkitehti Julia Virkkala, kunnanjohtaja Tuomo Sallinen sekä vs. teknisten palvelujen johtaja Jari Leppänen.
Tässä voisi olla yksi talonpaikka ja tuossa toinen, näyttää FCG Arkkitehtien Johannes Jutila. Kuvassa myös arkkitehti Julia Virkkala, kunnanjohtaja Tuomo Sallinen sekä vs. teknisten palvelujen johtaja Jari Leppänen.

Kaksitoista tonttia, joista viidellä on oma ranta ja omat saunapaikat.

Lopuilla tonteilla omaa rantaa ei ole, mutta koska alue on mäki, se ei haittaa — on helppo uskoa, että myös mäelle tulevista rakennuksista avautuvat kerrassaan mainiot järvinäkymät.

Eikä oman rannan puutekaan alueen tulevia asukkaita välttämättä kismitä. Alueelle on suunniteltu myös yhteinen uimaranta — ja varmuuden vuoksi rannalle on piirretty myös paikka yhteistä rantasaunaa varten.

Tonttien keskikoko olisi reilut 1600 neliötä, sillä liian tiiviiksi uutta aluetta ei haluta suunnitella. Ja palvelutkin ovat lähellä.
Kun mukaan lukee aleella olevan koulurakennuksen, koko alueen pinta ala on noin 6 hehtaaria.

FCG arkkitehdit

Tältä näyttää Vaittilanrannan alue rakennustarkasteluluonnoksessa.

Kaavaprosessi käyntiin kesän jälkeen

Tämä kaikki voisi olla vuonna 2021 sen verran todellisuutta, että aikaisintaan silloin täältä pystyttäisiin jo myymään ihmisille tontteja.

Nyt asia on vasta luonnosvaiheessa. Ruokolahdella julkistettiin maanantaina 20. toukokuuta Vaittilan ranta-alueen rakennetarkasteluluonnos.

Sen perusteella ryhdytään rakentamaan alueen varsinaista kaavaa.

Piia Kaskinen

Tehdas on lähellä, mutta suunnitelmissa olevalle omakotialueelle se ei rannastakaan näy.

— Koska nyt eletään toukokuuta, niin kaavaprosessia aloitellaan elo-syyskuussa — jos siis päädytään siihen, että tämä on hyvä ratkaisu, miettii kunnanjohtaja Tuomo Sallinen.

Keskustelu uudesta, potentiaalisesta kaava-alueen paikasta käynnistyi viime syksynä. Nyt esitettyyn ehdotukseen Sallinen on tyytyväinen.

— Uskon, että tämä alue kiinnostaa sekä kuntalaisia että muualta tulevia.

Hänen mukaansa kuntalaisilta on tullut jo hyvää palautetta siitä, että sen alueelle pyritään houkuttelemaan myös uusia asiakkaita.

— Myös arkkitehdille on hienoa päästä suunnittelemaan sellaista aluetta, joka ei ole kokonaan uusi, vaan jossa päästään tekemään uutta jo olemassa olevan sisälle, totesi arkkitehti Johannes Jutila.

Hän työskentelee suunnitelmasta vastaavien FCG Arkkitehtien leivissä.

FCG arkkitehdit

Koko alueen koko on noin kuusi hehtaaria.

Juttua muokattu klo 13.15: lisätty havainnekuvat.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset