Imatran kaupungilta terveisiä tulevalle hallitukselle: Tavoitteissa valtionosuudet, itärata ja soten rahoitus- ja järjestämisvastuu

Uusi hallitus ollaan vasta muodostamassa, mutta vaatimuksia on jo liuta.

Esa Vilenius

Imatran kaupungilla on paljon terveisiä tulevalle hallitukselle.
Imatran kaupungilla on paljon terveisiä tulevalle hallitukselle.

Imatran kaupunginhallitus nosti esiin tavoitteet, jotka toivotaan huomioitavan seuraavaa hallitusohjelmaa laadittaessa.

— Puhuimme aiemmin, että Etelä-Karjala tarvitsee pelastautumissuunnitelman. Nämä tavoitteemme ovat nähdäksemme tärkeitä meille kaikille koko maakunnassa, Imatran kaupunginjohtaja Kai Roslakka sanoo.

Junalla Venäjälle

Valtionvarainministeriö on kirjannut miljardi euroa lisää peruspalveluiden valtionosuuksiin vuodesta 2020 alkaen. Imatran kaupunki peräänkuuluttaa kansanedustajien vastuuta siitä, että raha kohdennetaan kunnille budjeteissa. Rahaa tarvitaan peruspalveluiden turvaamiseksi.

Ministeriötason aloitteellisuutta penätään Imatran rautatierajanylityspaikan kansainvälistämisessä. Kaupunginhallituksen mukaan se parantaisi koko Suomen teollisuuslaitosten logistiikkaa ja kilpailukykyä olennaisesti. Rahtiajat ja -kulut lyhenisivät merkittävästi idän suuntaan. Muutostarve tulee vientiteollisuuden tarpeista. Neuvotteluihin Venäjän kanssa toivotaan vahvaa aloitteellisuutta.

Myös itärata listataan tärkeäksi Kaakkois-Suomen elinvoimaisuuden näkökulmasta.

Investointeja Imatran seudulle

Etelä-Karjalan liitto on jättänyt hakemuksen EU:n ohjelmakauden investointitason nostamiseen Imatran seudulla.

— Imatran seutu on suurteollisuuden rakennemuutoksen alue, missä elinkeinorakenteen monipuolistaminen on keskeinen asia seutukunnan elinvoimaisuuden takaamiseksi, kaupunginhallituksen lausunnossa sanotaan.

Hyvin odotettavasti listalla on myös sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus. Imatran kaupunginhallitus esittää mahdollisimman nopeaa uudelleen organisointia, joka vastaisi siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus- ja järjestämisvastuu olisivat samalla tasolla.

Luetuimmat