Kahvila Kolmen ankkurin uusi vetäjä tiedossa kenties jo heinäkuun lopussa

Venepaikkoja on mennyt viime kesän tahtiin.

Santeri Tynkkynen

Kahvila Kolme ankkuria saattaa saada pian uuden pyörittäjän.
Kahvila Kolme ankkuria saattaa saada pian uuden pyörittäjän.

Vielä tänä kesänä Imatran satamassa sijaitsevaa kahvila Kolmea ankkuria pyörittää Imatran venekerhon oma väki, mutta jo syksyllä saattaa olla toisin.

Venekerho on etsinyt kahvilaan vuokralaista, ja hakemuksia on tullut.

– Kiinnostusta on ollut yllättävänkin paljon. Meillä on pari-kolme vaihtoehtoa, joiden joukosta hallitus seuraavaksi tekee ratkaisun, kertoo Imatran venekerhon puheenjohtaja Jyrki Tikka.

Aikomuksena on valita vuokralainen jo heinäkuun aikana.

– Venekerho pyörittää kahvilaa ja muita asiaan kuuluvia tehtäviä ainakin loka-marraskuun vaihteeseen saakka. Katsotaan sitten, ottaako uusi vuokralainen ne vastuulleen jo siitä lähtien, vaiko vähän myöhemmin.

Kahvilalle etsitään vuokralaista sen takia, että venekerhon resursseilla sen sekä muiden satamatoimintojen pyörittäminen ja polttoaineen jakelu käyvät turhan raskaiksi.

– Tarkoituksenamme on antaa ne vuokralle sellaiselle toimijalle, joka vastaa niiden pyörittämisestä kauemmin, kuin vain yhden vuoden.

Venekerho aikoo myös suosia paikallisia vuokralaisen valinnassa.

Uudelle tulijalle Tikalla on pari neuvoa. Kahvilasta ei saa tehdä turhan siistiä, jotta ihmiset viihtyvät siellä. Lisäksi uuden tulijan kannattaa etsiä sellainen kristallipallo, joka kertoisi kuinka myös vierasveneilijät saisi tulemaan Imatralle, sen sijaan, että he menisivät vain Lappeenrannasta Puumalaan.

– Me emme ole sellaista löytäneet.

Jos uusi tulija tarvitsee apua, niin venekerho kyllä auttaa, Tikka lupaa.

Teemu Saintula

Imatran satamassa venepaikat ovat täyttyneet viime kesän tahtia. Arkistokuva.
Imatran satamassa venepaikat ovat täyttyneet viime kesän tahtia. Arkistokuva.

Venepaikkoja mennyt "yllättävänkin paljon"

Tänä kesänä Imatran satamassa on riittänyt myös veneitä yllättävän hyvin – vaikka tilaa siellä vielä toki on.

– Vaikka meiltä puuttuvat nyt kaikki venäläiset ja muut ulkomaiset turistit, niin venepaikkoja on mennyt aivan viime kesän tahtia.

Jos ulkomaalaiset turistit vielä tulevat, niin venepaikkojen vuokraamisessa mennään viime kesän yli.

Moni on lähtenyt veneilemään varmaan senkin takia, että järvelle pääsee joka tapauksessa, oli koronaa tai ei, Tikka miettii.

– Veneily on vähän kuin pakopaikka. Lisäksi tänä kesänä vesille pääsi jo aikaisin.

Juttua muokattu 13.7. kello 12.37. Korjattu oikeinkirjoitusta.