Maatilan rakennus paloi Ruokolahdella, 98 nuorta sonnia saatiin pois liekkien tieltä — Katso kuvat

Yhtään eläintä ei palossa menetetty. Muiden vahinkojen suuruudesta ei toistaiseksi ole tietoa.

Minna Mäkinen

98 nuorta sonnia  siirrettiin pihattoon pois uhkaavan tulen tieltä.
98 nuorta sonnia  siirrettiin pihattoon pois uhkaavan tulen tieltä.

Maatilan rakennuksessa Ruokolahden Virmutjoella sunnuntaina syttynyt tulipalo tuhosi rakennuksen, jossa on lantala ja kuivikevarasto.

Päivystävä palomestari Petri Pätilä Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo, että yhtään eläintä ei palossa menetetty.

Maatalousyhtymän toinen omistaja Heikki Inkinen kertoo, että palon tieltä siirrettiin 98 lihakarjasonnia, jotka ovat 12—18 kuukauden ikäisiä. Inkinen kuvaa, että sonnit pysyivät yllättävän rauhallisina uhkaavassa tilanteessa.

Sonnit on siirretty pihattoon, joka oli palaneen rakennuksen yhteydessä. Tuulensuunnan ansiosta sekä palosta että sammutuksesta lähtenyt savu tuprusi toiseen suuntaan.

Minna Mäkinen

Maatilan lantala- ja varastorakennus tuhoutui maan tasalle.
Maatilan lantala- ja varastorakennus tuhoutui maan tasalle.

Pätilän mukaan palaneen rakennuksen lähellä oli konehalli, jonka palokunta sai suojattua eikä palo päässyt leviämään siihen.

Minna Mäkinen

Savua oli paljon, mutta tuulensuunnan ansiosta eläimet eivät joutuneet savuun.
Savua oli paljon, mutta tuulensuunnan ansiosta eläimet eivät joutuneet savuun.

Kuivikevarastossa oli työkoneita, jotka tuhoutuivat palossa.

Paikalla oli puolilta päivin neljä palokunnan yksikköä sammutus- ja raivaustöissä.

Paikalle odotettiin kaivinkonetta tuhomaan loppuja palopesäkkeitä.

Hälytys tulipalosta tuli hieman kello 10 jälkeen sunnuntaiaamuna. Hälytyksen teki poliisipartio, joka oli sattumalta palon syttymisen aikaan ajamassa Puumalantiellä, jonne savut näkyivät.

Uutista on päivitetty kello 12.03. Korjattu kello 13.09 hälytys poliisin tekemäksi.

Minna Mäkinen

23220671.jpg

Minna Mäkinen

Palokunta sai suojattua viereisen konehallin palolta. Seinä mustui.
Palokunta sai suojattua viereisen konehallin palolta. Seinä mustui.

Minna Mäkinen

23220672.jpg

Luetuimmat