Yli 30 syytekohdan varkausvyyhti käräjillä Imatralla

Hannu Ojala

Käräjäoikeudessa käsittelylle on varattu aikaa poikkeuksellisen paljon. Istunto aloitettiin tiistaina ja jatkuu perjantaihin saakka.
Käräjäoikeudessa käsittelylle on varattu aikaa poikkeuksellisen paljon. Istunto aloitettiin tiistaina ja jatkuu perjantaihin saakka.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus käsittelee tällä viikolla neljänä päivänä Imatralla poikkeuksellisen laajaa omaissuurikosten kokonaisuutta.

Syytettynä on kolme henkilöä ja syytekohtia on yli 30.

Kihlakunnansyyttäjä Kimmo Pietilä kertoo, että poliisi pääsi jutun jäljille löydettyään Vuoksenniskalta varastotiloista suuren määrä omaisuutta, jonka omistus ei näyttänyt kuuluvan varaston vuokraajalle.

Löydettyä omaisuutta on esitutkinnassa pystytty liittämään Ruokolahdella ja Puumalassa viime kesänä tapahtuneisiin murtoihin, joissa vapaa-ajan asunnoilta hävisi paljon arvokasta omaisuutta.

Poliisin hallussa on edelleen myös tavaraa, jonka omistusta ei ole pystytty selvittämään.

Syytekirjelmän raskaimpia nimikkeitä ovat törkeä varkaus ja kätkemisrikos.

Jutun käsittely jatkuu perjantaihin.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset