Imatran kaupunki kiirehtii Koskiksen purkamista, tilalle halutaan liikerakentamista: Kiistellyn Lähteen talon kohtalo ratkaistaan erikseen

Kaupunginhallitus hyväksyi Koskiksen kaavamuutoksen maanantaina. Lähteen taloon ja Torkkelinkatuun palataan myöhemmin.

Kerhokeskus Koskiksen saa Imatran kaupunginhallituksen puolesta purkaa.
Kerhokeskus Koskiksen saa Imatran kaupunginhallituksen puolesta purkaa.

Imatran kaupunginhallitus päätti maanantaina jakaa Imatrankosken ydinkeskustaa koskevan ison kaavamuutoksen kahteen osaan.

Kaupunginhallitus päätti, että kiistellyn Lähteen talon ja muun Torkkelinkadun sekä Viipurintien ja Helsingintien osalta kaavan valmistelua jatketaan ja suunnitelmia hiotaan muun muassa joukkoliikenteen ratkaisujen osalta.

Sen sijaan kerhokeskus Koskiksen korttelin kaavamuutosta viedään ripeästi eteenpäin.

Kaupunginhallitus hyväksyi Koskiksen kaavan tänään ja esittää sen hyväksymistä myös kaupunginvaltuustolle. Valtuuston siunausta pyydetään myös kaavapaketin jakamiselle.

Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa 15. kesäkuuta.

Koskis puretaan, uutta tilalle

Imatrankosken keskustan kaavamuutos otettiin kaupunginhallituksen käsittelyyn ylimääräisenä asiana.

Koskiksen korttelin kaavamuutos mahdollistaa suojellun kerhorakennuksen purkamisen ja uusien asuin- ja liiketilojen rakentamisen sen tilalle sekä S-marketin laajennuksen.

– Siihen pyritään, että Koskiksen tilalle tulisi liikerakentamista.

Haluamme varmistaa, että jos kysyntää tulee, ei kaava ainakaan estä toteutumista, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen (kok.).

Lähteen talo hiertää

Jakamalla kaavamuutosalue kahtia varmistetaan, ettei kaupungille tärkeän kaavapaketin käsittely pysähdy ainakaan kiistelyyn Lähteen talosta.

Kaupunki haluaa purkaa historiallisen Lähteen talon, mitä Ely-keskus ja Museovirasto eivät hyväksy.

Jakamalla kaava kahtia saadaan lisäaikaa myös Viipurintien ja Helsingintien liikennejärjestelyjen pohtimiselle Lähteen talon ja Torkkelinkadun kaavan yhteydessä.

Pohdittavaksi tulee muun muassa taksiaseman uusi sijainti Imatrankoskella sekä taksien ja bussien liikennöinti, bussipysäkkien paikat ja pysäköinti.

– Niin Lähteen talon kuin koko Vuoksen puoleinen osuus kaavasta voisi muutenkin olla laajemman osallisuuden kohteena. Vuorovaikutusta lisätään alueen yrittäjien, maanomistajien ja asukkaiden kanssa. Valmistelua on tarkoitus jatkaa tiiviimmässä yhteistyössä, sanoo kaavoitusarkkitehti Kaija Maunula Imatran kaupungin tänään julkaisemassa tiedotteessa.

Luetuimmat