Ukonniemen leirintäalueen paikalle suunnitellaan liikennepuistoa — Taimitarhan alueesta ollaan käynnistämässä ideakilpailua

Ukonniemen lisäksi liikennepuistolle on kartoitettu myös muita vaihtoehtoja.

ANU PAKARINEN

Imatra Camping Ukonniemen paikalla saattaa tulevaisuudessa olla liikennepuisto.
Imatra Camping Ukonniemen paikalla saattaa tulevaisuudessa olla liikennepuisto.

Ukonniemi on noussut varteenotettavaksi vaihtoehdoksi Imatralle visioidun lasten liikennepuiston sijoituspaikaksi. Liikennepuistoa sovitellaan nyt samalla alueelle, jossa tällä hetkellä sijaitsee Sun Camping Imatra -leirintäalue.

Liikennepuistokysymys on ollut esillä alueen kehittämistä työstävässä Ukonniemi -ohjausryhmässä, jonka puheenjohtaja Imatran kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs on.

— Liikennepuisto sopisi Ukonniemeen, sillä alueen kehittämiseen halutaan laittaa paukkuja matkailullisesti, Äikäs toteaa.

Leirintäaluetta pyörittää yritys, jolla on maavuokrasopimus Imatran Yritystilayhtiön kanssa. Kannattavuusongelmista kärsineen leirintäalueen yrittäjä Jarmo Ikäheimonen kertoi viime syksynä Uutisvuoksessa olevansa valmis luopumaan leirintäalueesta, jos alueelle löydetään muuta käyttöä.

Poliittiseen päätöksentekoon asia etenee kuitenkin aikaisintaan tämän vuoden jälkipuoliskolla. Ukonniemen nykyinen kaava sallii leirintäalueen muuttamisen liikennepuistoksi ilman kaavamuutosta.

Mansikkalakin yhä esillä

Ukonniemen lisäksi liikennepuistolle on kartoitettu myös muita vaihtoehtoja. Äikäs mainitsee Tietäjäntalon ja Linnalan urheilukentän välisen puistoalueen sekä Pässiniemen ja Imatrankosken välisen alueen Vuoksen rannalla.

Kokoomuksen valtuustoryhmä teki marraskuussa 2017 valtuustoaloitteen liikennepuiston perustamiseksi Imatralle.

Liikennepuiston operaattorina voisi Äikkään mukaan olla kolmannen sektorin toimija, esimerkiksi urheiluseura. Vastaava malli on käytössä esimerkiksi Lappeenrannassa.

Leirintäalueeseen liittyy 11 hehtaarin kokoinen niin sanottu taimitarhan alue, jonka tulevasta käytöstä kaupunki on lähiaikoina käynnistämässä suunnittelu- ja ideakilpailun yhteistyössä leikkipuistovälineitä valmistavan Lappset Group Oy:n kanssa. Kilpailu on suunnattu alan oppilaitoksille ja opiskelijoille.

— He ovat tuottaneet näyttäviä kokonaisuuksia eri paikkakunnille, Äikäs kertoo.

Kilpailun työnimenä kulkee Ukonniemen toimintapuisto. Voittajaehdotus on määrä julkaista tammikuussa 2020.

Uutisvuoksi ei tavoittanut Jarmo Ikäheimosta kommentoimaan leirintäalueen tulevaisuutta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset