Imatrankoskella terassit odottavat jo asiakkaita – Osmo's Cosmos -baari tuplasi terassipaikkojen määrän laajennuksella ja Kuohulla otetaan käyttöön uusi lasitettu terassi: "Kovasti tätä on odotettu"

Imatralla iso osa terasseista avautuu heti maanantaina.

Kanerva Jalarvo

Ravintolapäällikkö Elina Pirhonen sekä yrittäjät Ville Soininen ja Pete Kiisseli toivat lauantaina viimeisiä terassikalusteita paikoilleen Osmo's Cosmos -baarin edustalle. Kiisseli kertoo, että terassipaikkojen määrä saatiin tuplattua laajennuksen avulla: Nyt paikkoja on yhteensä 65.
Ravintolapäällikkö Elina Pirhonen sekä yrittäjät Ville Soininen ja Pete Kiisseli toivat lauantaina viimeisiä terassikalusteita paikoilleen Osmo's Cosmos -baarin edustalle. Kiisseli kertoo, että terassipaikkojen määrä saatiin tuplattua laajennuksen avulla: Nyt paikkoja on yhteensä 65.

Ravintolat saavat avata ovensa 1. kesäkuuta tietyin rajoituksin. Esimerkiksi asiakasmääriä rajoitetaan niin, että ravintolan sisätiloissa saa olla vain puolet normaalista asiakasmäärästä. Tämä rajoitus ei kuitenkaan koske ulkoterasseja.

Lauantaina Koskenpartaan kävelykadulle olikin jo tuotu terassikalusteita niin ravintoloiden kuin kahviloiden edustalle.

Myös Osmos Cosmo's -baarin edessä aseteltiin iltapäivällä viimeisiä terassikalusteita paikoilleen. Ovensa ravintola avaa maanantaina kello 9.

Yrityksen toimitusjohtaja Pete Kiisseli kertoo, että terassipaikkojen määrä on saatu tuplattua laajennuksen avulla.

– Lisäpaikkoja tuli 30, joten nyt terassilla on yhteensä 65 paikkaa. Laajennus on kauppakäytävän toisella puolella. Eli samassa kohtaa, jossa vanha terassi sijaitsi ennen ravintolan yläkerran rakentamista muutama vuosi sitten.

Kiisseli toteaa, että ihan kaikkia terassipaikkoja tuskin otetaan käyttöön, sillä lisätilaa tarvitaan turvavälien säilyttämiseksi.

Lisäpaikkoja tuli 30, joten nyt terassilla on yhteensä 65 paikkaa. Laajennus on kauppakäytävän toisella puolella. — Pete Kiisseli

OC-baarilla viikonloppu kuluu pitkälti ovien avaamiseen valmistautuessa.

– Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRalta saatiin vasta myöhään perjantai-iltana ohjeistukset siitä, miten toimitaan. Nyt ohjelappuja on kiinnitelty seinille myös asiakkaita varten.

– Hyvä, että toimintaa saadaan taas käyntiin. Toivotaan tietenkin, että tauti talttuisi, eikä enää lähtisi leviämään, Kiisseli sanoo.

Kanerva Jalarvo

Bar & Cafe Kuohulle valmistui keväällä uusi lasitettu terassi. Myös ulkoterassille on saatu käyttöön lisää tilaa.
Bar & Cafe Kuohulle valmistui keväällä uusi lasitettu terassi. Myös ulkoterassille on saatu käyttöön lisää tilaa.

Kuohun terassille lisää tilaa

Bar & Cafe Kuohu avaa myös ovensa maanantaina kello 11. Yrittäjä Petri Rantasen mukaan kaikki on jo viritelty valmiiksi.

– Perjantaina laitettiin pöytävälit kuntoon, joten terassille on turvallista tulla istuskelemaan.

Kuohun terassilla on 92 asiakaspaikkaa edellisvuosien tapaan. Sisätiloissa sen sijaan ei ole istumapaikkoja nyt lainkaan.

– Jos hallituksen linjaus on, että sisällä saa olla vain puolet normaalista asiakasmäärästä, niin meidän tiloissa se ei ole oikein kannattavaa, Rantanen toteaa.

Tänä kesänä Kuohulla otetaan kuitenkin käyttöön uusi lasitettu terassi. Se valmistui jo maaliskuussa, juuri ennen kuin korona iski.

Lisäksi ulkoterassialuetta on laajennettu jonkin verran.

– Laajennus tehtiin jo viime vuonna loppukesästä. Anoimme ja saimme lisätilaa Rimpsu-Reetan kojun edestä. Siinä kävi hyvä tuuri, sillä lisätilalle on nyt käyttöä: Terassilla on hyvin tilaa liikkua.

Nyt on pidettävä toisistamme ja hyvästä hygieniasta huolta. Se on kaikkien yhteinen intressi. — Petri Rantanen

Rantanen vetoaa asiakkaisiin, että terassikausi voidaan aloittaa hyvässä hengessä, rauhallisesti ja toiset huomioon ottaen.

– Nyt on pidettävä toisistamme ja hyvästä hygieniasta huolta. Se on kaikkien yhteinen intressi. Ei kannata lähteä hölmöilemään, jotta ei kohta olla taas samassa tilanteessa kuin kaksi kuukautta sitten.

Rantasen mukaan terassikauden aloitusta on odotettu kovasti niin työntekijöiden kuin myös asiakkaiden keskuudessa.

– Terassia kuntoon laittaessa käytiin kyselemässä, että koska avataan. Jano alkaa olla kova, ja onhan tässä jo ollut tosi hienoja terassikelejä, Rantanen sanoo.

Kanerva Jalarvo

Kesäterassi Keitaan kalusteet on jo tuotu paikoilleen Koskenpartaalle.
Kesäterassi Keitaan kalusteet on jo tuotu paikoilleen Koskenpartaalle.

Joonas Tapaninen

Broadwayn ulko-ovet ovat olleet naulattuina kiinni lankuilla koronan katkaistua ravintolatoiminnan. Esteet voidaan pian poistaa, sillä ravintolan on määrä avautua uudestaan 2. kesäkuuta.
Broadwayn ulko-ovet ovat olleet naulattuina kiinni lankuilla koronan katkaistua ravintolatoiminnan. Esteet voidaan pian poistaa, sillä ravintolan on määrä avautua uudestaan 2. kesäkuuta.

Broadwayn terassille ehkä pientä ruokatarjoilua

Broadway-ravintoloiden ovien edestä laudoitukset lähtevät tiistaina 2. kesäkuuta kello 16. Yrittäjä Antti Häkli kertoo, että ravintoloiden aukiolorajoitusten vuoksi yökerho pysyy toistaiseksi suljettuna, mutta pubi sekä terassi avautuvat nyt asiakkaille.

– Terassilla on 199 asiakaspaikkaa, mutta määrää joudutaan varmasti harventamaan. Pöydät ja tuolit laitetaan paikoilleen sunnuntain ja maanantain aikana, joten sitten nähdään, mikä paikkojen lopullinen lukumäärä on.

Häklin mukaan pubi ja terassi avautuvat toistaiseksi yhden työntekijän voimin. Ainakin ensimmäisenä viikonloppuna henkilöstövahvuuteen otetaan lisäksi toinen tarjoilija.

Ravintolapuolen pysyessä toistaiseksi suljettuna, ollaan terassille mahdollisesti suunnittelemassa jonkinlaista ruokatarjoilua.

– Ehkä juhannuksen jälkeen siellä voisi olla pientä purtavaa tarjolla. Asia on kuitenkin vielä työn alla, eli mitään ei ole lyöty lukkoon.

Yökerho on ollut pääbisnes, joten siihen nähden tämä ei hirveästi tuo lohtua. — Antti Häkli

Häkli kertoo, että ravintolan ulko-ovien eteen lyödyt laudat ovat herättäneet asiakkaiden parissa jonkin verran kysymyksiä. Osa on jopa luullut, että ravintola on sulkenut ovensa pysyvästi.

– Onhan se kiva, että nyt toimintoja saadaan taas auki. Meillä yökerho on kuitenkin ollut pääbisnes, joten siihen nähden tämä ei hirveästi tuo lohtua.

Häkli toteaa, että normaalitilanteessa ravintolan henkilöstöön kuuluu talon väkeä kymmenen henkeä, joiden lisäksi on ovimies ja dj.

– Nyt saadaan 1–2 työntekijää takaisin töihin, mutta lomautettuna on edelleen kymmenkunta henkeä, joten iso määrä jää yhä reserviin.

Kanerva Jalarvo

Pub Vahdin terassilla kaikki on pelikunnossa maanantaita varten, kertoo ravintolapäällikkö Veera Tiainen.
Pub Vahdin terassilla kaikki on pelikunnossa maanantaita varten, kertoo ravintolapäällikkö Veera Tiainen.

Pub Vahdissa on kaikki valmiina

Pub Vahdin terassi avataan niin ikään maanantaina 1. kesäkuuta kello 9. Ravintolapäällikkö Veera Tiainen kertoo, että asiakaspaikkoja terassilta löytyy noin 160.

– Terassi on jo niin sanotusti pelikunnossa maanantaita varten. Paikkoja siellä on saman verran kuin aiemminkin.

Terassi on jo niin sanotusti pelikunnossa maanantaita varten. — Veera Tiainen

Tiainen painottaa, että poikkeusaikojen jatkuessa tärkeintä on henkilökunnan ja asiakkaiden turvallisuus. Esimerkiksi Vahdin kahvilinjastoon on tehty muutoksia siten, että henkilökunta kaataa asiakkaille kahvit ja maidot, kun asiakas on aiemmin saanut ottaa ne linjastosta itse. Myös käsidesiä on kaikkien saatavilla, ja turvavälit huomioidaan.

– Odotan innolla lämpimiä terassikelejä ja sitä, että pääsee palvelemaan asiakkaita. Vielä tulee kuitenkin huomioida tarkasti epidemian tartuntavaara, jotta kaikilla on turvallista asioida ravintolassa ja tartunnoilta säästytään.

Luetuimmat