Kulttuuritalo Virran Käytävägalleriassa avautui ensimmäinen näyttely poikkeusolojen jälkeen – Rautjärven pääkirjastossa esillä Kirmo Wilénin valokuvia pienestä kiinalaiskaupungista

Kesäkuun ajan Käytävägalleriassa näytillä on imatralaisen Hanna Mangströmin näyttely Kaiken maailman muotoja, jossa on tekstiiliteoksia sekä koruja.

Kirmo Wilén

Rautjärven pääkirjaston Kirsti-salissa on kesäkuun ajan esillä näyttely Yan Fengin tarina – Kirmo Wilénin valokuvia Kiinasta.
Rautjärven pääkirjaston Kirsti-salissa on kesäkuun ajan esillä näyttely Yan Fengin tarina – Kirmo Wilénin valokuvia Kiinasta.

Kulttuuritalo Virran Käytävägalleriassa on avautunut ensimmäinen näyttely koronaviruksesta johtuvien poikkeusolojen jälkeen.

Kesäkuun ajan Käytävägalleriassa näytillä on imatralaisen Hanna Mangströmin näyttely Kaiken maailman muotoja, jossa on tekstiiliteoksia sekä koruja.

Aikaisemmin artenomiksi ammattikorkeakoulussa opiskellut Mangström valmistui keväällä Saimaan ammattiopisto Samposta käsityöntekijän ammattitutkinnosta, alana korujen suunnittelu ja valmistus.

Tekstiiliteoksissa Mangström käyttää pääasiassa huovutetuissa töissä Suomenlampaan villaa ja ryijyissä villalankaa sekä muita lankalaatuja.

Hän suunnittelee ja valmistaa käsityönä uniikkeja koruja sekä pieniä ja keskisuuria korusarjoja niin uusista kuin kierrätysmateriaaleista perinteisin käsityötekniikoin ja -menetelmin.

Käytävägallerian näyttelyssä on esillä vuosina 2006–2020 valmistuneita tekstiiliteoksia sekä vuosina 2019 ja 2020 valmistuneita perinne- ja luontoaiheisia kuparikoruja.

Hanna Mangström: Kaiken maailman muotoja, tekstiiliteoksia ja koruja, Kulttuuritalo Virran Käytävägalleriassa 2.–25. kesäkuuta ma-pe klo 9–17.

Hanna Mangström

Kuvassa Hanna Mangströmin huovutettu teos Minun Saimaani sekä teos Pullopostia Saimaalta.
Kuvassa Hanna Mangströmin huovutettu teos Minun Saimaani sekä teos Pullopostia Saimaalta.

Imatran taidemuseo avasi ovensa yleisölle kesäkuun alussa. Kesän ajan Imatralla nähdään museon oman kokoelman teoksia Imatran taideyhdistyksen 75-vuotisjuhlanäyttelyssä.

Yhdistys on kerryttänyt kokoelmaansa heti Imatran taidemuseon perustamisesta 1951 alkaen. Kokoelmaan kuuluu teoksia muun muassa Unto Pusalta, Sam Vannilta, Aimo Tukiaiselta, Helmi Kuuselta ja Tuulikki Pietilältä.

Kokoelmassa on runsaasti grafiikkaa 1950-luvulta alkaen, mutta myös maalauksia ja muutama veistos. Kokoelma on talletettu pysyvästi Imatran taidemuseoon.

Omat kokoelmat, Imatran taidemuseossa 1. kesäkuuta–24. heinäkuuta ma–pe klo 9–17.

Honkaharjun sairaalan Galleria honkaharjussa on kesäkuun ajan esillä Pauli Parkkisen grafiikkanäyttely Poe ja kumppanit.

Näyttelyssä nähdään digitaalista grafiikkaa.

Pauli Parkkisen grafiikkanäyttely Poe ja kumppanit, Galleria Honkaharjussa 1. kesäkuuta–30. kesäkuuta ma-su klo 8–21.

Pauli Parkkinen

Kuva on rajattu Pauli Parkkisen teoksesta Poe, 2019.
Kuva on rajattu Pauli Parkkisen teoksesta Poe, 2019.

Rautjärvellä kuvia Kiinasta ja retropostikortteja

Rautjärven pääkirjaston Kirsti-salissa on kesäkuun ajan esillä näyttely Yan Fengin tarina – Kirmo Wilénin valokuvia Kiinasta.

Kirmo Wilén valokuvannut vuosina 2009–2016, mitä pieni kiinalainen kaupunki on kokenut vuosien aikana.

Näyttely kertoo tarinaa noin 20 000 asukkaan kaupungista Yan Fengistä, joka kuuluu Hainan maakuntaan. Wilén on vieraillut alueella kymmenet kerrat ja kuvannut paikallisia ihmisiä ja todistamiaan tilanteita.

Kuviin on dokumentoitunut muun muassa kaupungin vanhan keskustan purkaminen maan tasalle. Wilén kuuluu myös kuvaajaryhmään, joka on julkaissut kirjan nimeltä Hainan.

Rautjärven pääkirjastossa on myös esillä kesäkuun alusta alkaen vitriininäyttely Retrotunnelmia.

Näyttelyssä on neljä erilaista kokonaisuutta, jotka Rautjärven kirjaston henkilökunta on koonnut Lahden Museokioskin retropostikorttien mukaisesti kirjaston vitriiniin.

Yan Fengin tarina – Kirmo Wilénin valokuvia Kiinasta, Rautjärven pääkirjastossa Kirsti-salissa 1. kesäkuuta–30. kesäkuuta ma–ti klo 10–19, to–pe klo 10–16.

Retrotunnelmia, Rautjärven pääkirjaston kirjastosalin vitriineissä 1.kesäkuuta–17. heinäkuuta ma–ti klo 10–19, to–pe klo 10–16.

Puuttuiko näyttelysi listalta? Lisää se tapahtumakalenteriimme tästä.

Rautjärven pääkirjasto

Rautjärven pääkirjastossa retroillaan.
Rautjärven pääkirjastossa retroillaan.

Uusimmat uutiset