Mansikkakosken uusi ratasilta on viittä vaille valmis – Seuraavaksi työmaalla tehdään siirtymälaatta sekä kutusoraikkoja Vuokseen lohille ja taimenille

Tainionkoskentien ylittävistä ratasilloista toinen on valettu, ja se otetaan käyttöön ensi juhannuksena.

Santeri Tynkkynen

Mansikkakosken ratasilta on lähes valmis. Tainionkosken ylittävistä ratasilloista toinen on valettu.
Mansikkakosken ratasilta on lähes valmis. Tainionkosken ylittävistä ratasilloista toinen on valettu.

Mansikkalan uusi ratasilta on viimeistä silausta vaille valmis. Kesän aikana työmaalla tehtiin sillan vesieristetöitä sekä kaideasennuksia.

Vesieristetöiden valmistuttua sillan sääsuoja poistettiin heinäkuun puolessa välissä. Nyt sillan Vuoksenniskan päädystä puuttuu enää siirtymälaatta ja täytöt. Sen jälkeen silta on rakentajien osalta valmis.

– Teknisesti ottaen silta on jo valmis. Teemme Koskikadun ja Siitolanrannan alueella katutöitä ja vastarannalle tulee myös vielä maansiirtotöitä, kertoo työmaainsinööri Kirsi Jantunen NRC Group Finlandilta

Viimeistelytyöt valmistuvat marraskuun loppuun menneessä

Ensi viikolla työmaalla käydään tekemään Vuokseen kutusoraikkoja lohille ja taimenille. Länsirannalle kutusoraikkoa tulee noin 100 metrin matkalle ja Vuoksenniskan puoleiselle rannalle sillan leveydelle.

Sen jälkeen vuorossa on enää viimeistely- ja maisemointitöitä.

– Meidän urakka-aika on marraskuun loppuun. Siihen mennessä olemme valmiita ja poistumme tontilta, kertoo Jantunen.

Työmaalla työskentelee tällä hetkellä kymmenkunta henkilöä päivittäin.

Haastava urakka Vuoksen virtauksen takia

Mansikkakosken uutta ratasiltaa alettiin rakentamaan vuoden 2019 alkupuolella. Uuden sillan hintalappu oli noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Matkan varrella ratasillan rakentamisessa törmättiin odottamattomiin vaikeuksiin Vuoksen kovan virtauksen kanssa. Muun muassa vedenalaiset paalutukset etenivät vuolaassa virrassa tahmeasti.

Siltaurakka oli Kirsi Jantusen mukaan haastava, mielenkiintoinen ja opettavainen.

– Vuoksen voimakas virtaus on antanut oman säväyksensä tähän projektiin, hän sanoo.

Tainionkoskentien silloista ensimmäinen valettu

Luumäki-Imatra kaksoisraidehankkeessa rakennetaan kaksi uutta rautatiesiltaa Tainionkoskentien ylle aseman edustalle. Uudet sillat tehdään kahdessa osassa.

Tainionkoskentien ylittävistä silloista ensimmäinen, pohjoisen raiteen silta on nyt valettu, kertoo työmaapäällikkö Toni Jauho GRK Infralta.

– Puramme parhaillaan muotteja ja telinerakenteita pois, hän kertoo.

Valmistuneen sillan viimeistelytöissä menee tämä syksy. Ensi juhannuksena junaliikenne siirretään uudelle valmistuneelle sillalle, jonka jälkeen edessä on vanhan ratasillan purku.

Puretun sillan tilalle rakennetaan uusi eteläisen raiteen silta.

– Sen valmistuminen menee keväälle 2022, kertoo työmaapäällikkö Toni Jauho.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut