Loran Suleymanin oli tehtävä vaikea ratkaisu: Seven Burger sulkeutui lopullisesti — ”Miinusta tuli 150 000 euroa, ei voinut enää jatkaa”

Suleyman aikoo tehdä nyt kovasti töitä edelleen toimivalla Seven Grillillä, jotta hän saa lainat maksettua. ”Ei grillillä rikastu, mutta tärkeintä on, että tulee toimeen”.

Minna Mäkinen

Seven Burger sulki ovensa viime viikon torstaina.
Seven Burger sulki ovensa viime viikon torstaina.

Nepparintorin kulmalla Seven Burgerin Open-valomainos on pimeänä ja buffet-pöytä tyhjä. Yrittäjä Loran Suleyman on joutunut tekemään vaikean päätöksen.
— Seven Burger meni kiinni lopullisesti. Siellä kävi porukkaa, mutta ei riittävästi. Vuokra oli liian iso. Toiminta ei kannattanut, kertoo Suleyman.

Silva Laakso

Loran Suleyman keskittyy nyt aukion toisella laidalla olevan grillinsä pyörittämiseen. Kuva joulukuulta.

Suleyman kertoi yrityksensä kannattavuusogelmista Uutisvuoksen haastattelussa joulukuussa.

Reilut 1,5 vuotta toimineen Seven Burgerin ovet sulkeutuivat tammikuun lopussa. Työt loppuivat kahdelta työntekijältä.
— Minulle kertyi Seven Burgerista miinusta 150 000 euroa. Ei ollut enää varaa jatkaa.

Minna Mäkinen

Valomainos on pimeänä.

Elanto nyt grillistä

Aukion toisella puolella oleva Suleymanin Seven Grilli jatkaa toimintaansa edelleen normaalisti. Suleyman aikoo suunnata nyt tarmonsa sen kehittämiseen.
— Laajennamme grillin aukioloaikoja niin, että avaamme jo aamusta. Laajennamme myös valikoimaa pihviin, leikkeisiin ja kanaruokiin. Niin korvataan vähän Seven Burgerin lopettamista, suunnittelee Suleyman.
Hän tietää, että grillin pidolla ei tule rikastumaan.
— Tärkeintä on, että tulee toimeen, että rahat riittävät vuokriin, lainoihin, veroihin ja elämiseen.
Uutta ravintolaa hän ei aio enää perustaa.
— Ei Suomessa kannata pitää mitään, taloustilanne on sellainen. Ihmiset eivät käy enää missään.
Imatralla Suleyman aikoo kuitenkin pysyä edelleen.
— Olen asunut Imatralla yli 22 vuotta. Täällä ovat kaikki kaverit ja ystävät.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut