Laskettelupäivän bussipalosta selvinneet imatralaisopiskelijat ovat palanneet kotiin — kaikki nuoret läpäisivät terveystarkastuksen

Nuoret ovat saaneet kriisiapua tapahtuneen jälkeen.

Henri Lipiäinen

Imatralaisia koululaisia kuljettanut bussi tuhoutui tulipalossa täysin.
Imatralaisia koululaisia kuljettanut bussi tuhoutui tulipalossa täysin.

Mansikkalan koulun ja Imatran yhteislukion oppilaita kuljettanut bussi saapui Imatralle Tahkon reissulta viime yönä kello kolmen jälkeen.

Tulipalobussissa olleet nuoret ja heidän opettajansa lähtivät kotimatkalle Kuopiosta noin klo 22.20.

Kaikki nuoret läpäisivät terveystarkastuksen, joka tehtiin varotoimenpiteenä, kun bussipalo altisti heitä savukaasuille.

Eksote ja Imatran kaupunki järjestivät kriisiapua onnettomuusbussissa mukana olleille heti kotiinpalaamisen hetkellä.

— Keskusteluja käytiin muutamien vanhempien kanssa. Nuoret olivat tuohon aikaan väsyneitä ja hiljaisia. He lähtivät nopeasti vanhempiensa kanssa kotiin, hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala kertoo tiedotteessa.

Kriisiavun tarjoamista jatketaan tänään koulujen oppilaille ja henkilökunnalle.

Mansikkalan yläkoulun ja Imatran yhteislukion yhteisellä laskettelureissulla käytössä ollut bussi paloi käyttökelvottomaksi noin 20 kilometriä Kuopiosta etelään. Tilanne oli uhkaava, sillä palo levisi nopeasti. Kaikki osalliset selvisivät kuitenkin onnettomuudesta.