Vajaan sadan tuhannen euron parvi tulikasteeseen vielä syksyn aikana — Ruokolahden liikuntahallin uusi kahvio on jo kiinnostanut paikallisia yhdistyksiä

Kahvion ruuhka Rajun turnauksissa helpottaa tänä vuonna.

Mari Pajari

Liikuntahallin aulan päälle rakennetulta parvelta avautuvat näkymät paitsi pihaan myös uuden koulun puolelle.
Liikuntahallin aulan päälle rakennetulta parvelta avautuvat näkymät paitsi pihaan myös uuden koulun puolelle.

Ruokolahden liikuntahallin aulatiloihin rakennettu parvi on sisustusta vaille valmis. Kesäkuun alussa käynnistynyt työmaa valmistui heinäkuun loppuun mennessä. Sisustussuunnitelman mukaisia kalusteita tiloihin odotetaan syksyn aikana. Tila täyttyy kahvilapöydistä ja -tuoleista.

Parvi laajentaa hallin toisessa kerroksessa olevaa kahvilatilaa ja avautuu aulan ylle. Samalla parvelta on näköalat sekä liikuntahalliin että uuden koulun puolelle.

Urakkaan ryhdyttiin paikallisten urheiluseurojen toiveesta. Etenkin Ruokolahden Rajun lentopallo- ja salibandyjoukkueiden turnausjärjestelyissä on viime vuosina koettu tilanpuutetta.

Toimialajohtaja Jari Leppänen toivookin paikallisten toimijoiden ottavan tilan hyvin vastaan. Leppäsen mukaan parvi on toimiva esimerkiksi kokoontumistilana yhdistyksille.

— Sellaisia kyselyitä on jo tullutkin, Leppänen kertoo.

Parven budjetiksi asetettu 95 000 euroa on pitämässä. Tuohon raamiin mahtuu Leppäsen mukaan myös viimeinen kustannus, noin 15 000 euron kalustus.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut