Eksoten kuntouttava päivätoiminta päättyi Rautjärvellä heinäkuun lopussa: kyydityksiä Parikkalaan selvitetään Eksoten mukaan parhaillaan – palvelun käyttäjien määrä on ollut pitkään Rautjärvellä alhainen

Eksoten kuntouttavaa päivätoimintaa tarjotaan kuudella eri paikkakunnalla.

Kati Pullinen

Rautjärvellä toimintaa on osallistunut 5-6 henkilöä.
Rautjärvellä toimintaa on osallistunut 5-6 henkilöä.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) psykososiaalisen kuntoutuksen kuntouttava päivätoiminta tuli Rautjärvellä päätökseen heinäkuun lopussa. Jatkossa kuntoutujat ohjataan Rautjärveltä muihin yksiköihin, kuten Parikkalaan, Eksote kertoo tiedotteessaan.

Toimintayksikön esimies Maiju Taskula kertoo, että palvelut pysyvät muutoin entisellään, ainoastaan paikkakunta muuttuu. Lisäksi vaihtoehtona on ollut Imatralla olevan toimintakeskus Portin tarjoama etäpäivätoiminta.

– Tilanne on harmillinen, kun pikkukunnasta joudutaan ryhmätoimintaa supistamaan. Olemme pyrkineet tarjoamaan asiakkaille kuitenkin vaihtoehtoisia ratkaisuja, Taskula kertoo.

Palvelun käyttäjien määrä on tiedotteen mukaan ollut jo pitkän aikaa maltillinen ja aktiivisia kävijöitä on ollut viidestä kuuteen henkilöä.

Liikkuminen Rautjärveltä Parikkalaan ilman autoa on haasteellista ja Eksotessa on parhaillaan käynnissä selvitystyöt siirtymien toteuttamisen ratkaisemiseksi. Taskula myöntää, ettei tilanne ole yksinkertainen.

– Teemme omia selvityksiä ja olemme jo kartoittaneet paikallisliikenteen mahdollisuuksia, mutta pikkukunnassa linja-autoaikataulut ovat harvempia. Selvitys on vielä osittain kesken, Taskula kertoo.

Toimintayksikön esimiehen mukaan ensimmäiset Rautjärvellä asioineet ovat olleet jo alkuviikosta Parikkalan toiminnassa mukana.

Rautjärven pudottua listasta pois, kuntouttavaa päivätoimintaa tarjotaan edelleen Lappeenrannassa, Luumäellä, Imatralla, Joutsenossa, Ruokolahdella ja Parikkalassa.

Päivätoiminta on ollut monelle kuntoutujalle niin sanottu "työpaikka"

Eksoten tiedotteessa haastateltu Rautjärven kuntouttavassa päivätoiminnassa usean vuoden ajan käynyt Susanne uskoo kunnassa toteutetun ryhmätoiminnan lopettamisen pelottavan monia.

– Koen ryhmätoiminnan loppumisen ikävänä, sillä päivätoiminta on ollut monelle niin sanottu "työpaikka". Vertaiset ovat tsempanneet, Susanne kertoo.

Susanne on lupautunut kolmelle kuntouttajalle kuljettajaksi Rautjärven kulkuyhteyksien takia.

Luetuimmat