Tilaajalle

Ammattikoulun vanhimmat osat halutaan purkaa Imatralla: Tilalle rakennettaisiin uutta, kustannusarvio on 25 miljoonaa euroa – Kuntien linjauksia pyydetään lähiaikoina

Koulukadulla on tiloja yhteensä 26 000 neliötä, missä on rehtorin mukaan puolet liikaa. Investointitarvetta on mahdollista pienentää keskittämällä opetusta.

Anu Pakarinen

Suurin osa Saimaan ammattiopistosta on tällä hetkellä etäopetuksessa. Tiistaina eloa taloon toivat lähihoitajakoulutuksen soveltuvuuskokeet. Vuoroaan odottivat muun muassa Claudia Muuruvirta (edessä) ja Olga Karkkonen.

Saimaan ammattiopisto Sampoa odottavat jätti-investoinnit Imatran Koulukadulla. Kiinteistön vanhimmat osat ovat 1950-luvulta ja perusteellisen kunnostuksen tarpeessa. Toisaalta neliöitä on aivan liikaa. Koulukadulla on yhteensä 26 000 neliötä, vaikka puoletkin tästä riittäisi. Samaan aikaan tiloja tulisi siis merkittävästi uudistaa että vähentää.

Luetuimmat