Poliisi: Imatran ajojen kuolemantapauksen tutkinta vie jopa kuukausia

Anu Pakarinen

Onnettomuus tapahtui Navetan mutkan jälkeen ennen Pietarintien risteystä. Sveitsilläinen kuljettaja Mathias Gnägi menetti pyöränsä hallinnan,  ajautui ulos radalta ja iskeytyi päin valopylvästä.
Onnettomuus tapahtui Navetan mutkan jälkeen ennen Pietarintien risteystä. Sveitsilläinen kuljettaja Mathias Gnägi menetti pyöränsä hallinnan, ajautui ulos radalta ja iskeytyi päin valopylvästä.

Rikoskomisario Ari Järveläinen kertoo Imatran ajoissa lauantaina tapahtuneen kuolemantapauksen poliisitutkinnan olevan vielä alkuvaiheessa. Hän arvioi tutkinnan vievän jopa kuukausia.

— Menossa on tiedonkeruu eri tahoilta. Kun aineisto on koottu, katsomme, onko tapahtunut sellaisia laiminlyöntejä, jotka johtavat johonkin prosessiin vai ei. Tässä vaiheessa on vaikea ottaa kantaa, onko laiminlyöntejä tapahtunut. Varmaan menee kuukausia, ennen kuin tutkinta on kokonaan valmis, sillä niin moni taho tuottaa tutkintaan aineistoa, Järveläinen sanoo.

Järveläinen muistuttaa, että Imatran ajot on järjestetty jo useana vuonna viranomaisten luvalla. Lähtökohtaisesti kaiken pitäisi olla siis kunnossa.

— Mutta kun tällaista tapahtuu, katsomme nyt vielä uudestaan ja vähän tarkemmalla suurennuslasilla.

Taustalla on ajatus tapahtuman jatkumisesta tulevina vuosina.

— Yhtenä ajatuksena on se, että jos ja kun tapahtuma jatkuu ja poliisilla on kuitenkin oma roolinsa tapahtuman hyväksyjänä, ollaan tarkkana siinä, että ensi vuonna osataan kiinnittää oikeisiin asioihin huomiota turvallisuussuunnitelmaa käsiteltäessä ja katselmuksia tehtäessä.

Mahdollisten turvallisuuspuutteiden tai laiminlyöntien selvittämisen rinnalla poliisi tekee normaalia kuolemansyyn tutkintaa. Se etenee Järveläisen mukaan omaa latuaan.

Uhri oli sveitsiläinen kuljettaja Mathias Gnägi, 32. Hän menehtyi ulosajossa saamiinsa vammoihin samana iltana sairaalassa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset