Jukka Leminen Koskenpartaalla: Murhaajien sijaan pitäisi muistaa uhrit

Kai Skyttä

Jukka Leminen toivoo, että kolmoissurman uhrien nimissä tehtäisiin jotain hyvää.

Imatralla kokoonnuttiin katsomaan eteenpäin lauantai-iltana. Koskenpartaalle Yhdessä eteenpäin -tapahtumaan kokoontui kaupungin arvion mukaan noin 600 ihmistä muistamaan joulukuista kolmoissurmaa.

Ampumatragediassa kuolleen Anne Vihavaisen puoliso Jukka Leminen piti tilaisuudessa vahvan, väkivallanvastaisen puheen. Lastensa kanssa lavalle noussut Leminen toivoi, että väkivallan uhrit muistettaisiin väkivallantekijöiden sijaan. Hän viittaisi useisiin viime vuosien joukkosurmiin.

— Aika moni muistaa murhaajien nimet. Miksi murhaajat muistetaan ja uhrit unohdetaan?

Valon Vuoksi — Annen, Katrin ja Tiinan muisto ry:n puheenjohtaja Leminen toivoi myös, että kolmoissurman uhrien nimissä tehtäisiin jotain hyvää. Siksi omaiset perustivat yhdistyksen, joka edistää mielenterveysongelmien ehkäisyä.

Kai Skyttä

Koskenpartaalle kokoontui lauantai-iltana arviolta 600 ihmistä.

Lauantai-illan tilaisuudessa laskettiin vielä kynttilät ja seppeleet uhrien muistolle. Paikalla olleen Uutisvuoksen päätoimittajan Mari Pajarin mukaan tilaisuuden henki oli, että nyt on aika katsoa eteenpäin.

— Tilaisuuteen ei tultu kauhistelemaan tapahtunutta, vaan nyt kokoonnuttiin yhteen tärkeän asian vuoksi. Moni oli sitä mieltä, että tänne oli tärkeä tulla paikalle.

Pajarin mukaan moni pohti tapahtumassa, että tapahtumasta saisi pysyvän perinteen Imatralle. Tapahtuman voisi järjestää esimerkiksi nuutinpäivänä.

Juho Maijala