Esterinkatu 26:n tontille oli tunkua — Rakennuttajaksi valittiin Mitra, mutta hanke on vielä salaperäinen

Imatrankoskella sijaitsevan tontin sijainti oli haluttu. Kaupunkikehityslautakunta määritti sen Mitralle.

Minna Mäkinen

Eterinkadun tontille olisi ollut kaksi tulijaa.

Esterinkadun ja Heikinkadun kulmassa sijaitsee Imatran kaupungin omistama tontti, joka oli syksyllä 2018 vapaasti haettavissa. Tonttihakemuksen jättivät Lehto Tilat Oy ja Mitra Imatran rakennuttajat Oy.

Molempien hakijoiden piti toimittaa kaupungille havainnekuvat ja asemapiirustukset, jotta kaupunki voi arvioida hankkeen sopivuutta tontille. Kummankaan hakijan havainnekuvat eivät alkuun täyttäneet asemakaavan vaatimuksia, jossa on määritetty esimerkiksi rakennuksen korkeus ja kattokaltevuus.

Molemmat rakennuttajat toimittivat kaupungille uudet suunnitelmat. Niiden pohjalta kaupunki valitsi rakennuttajaksi Mitran, jonka kaksikerroksinen ratkaisu toteutti paremmin voimassa olevaa asemakaavaa.

Kaupunkikehityslautakunnan papereissa kerrotaan, että Mitran hanke parantaa merkittävästi Imatran alueella tarjottavia kehitysvammaisten palveluita.

Mitran toimitusjohtaja Lassi Nurmi on hankkeesta kuitenkin vielä vaitonainen, eikä halua avata rakennuksen käyttötarkoitusta sen enempää.

— Tiedotamme tarkemmin myöhemmin, että mitä siihen tulee, kun saadaan asioita eteenpäin. Nyt kun tontti on saatu, käynnistetään tarkemmat suunnittelut. Tarkoitus on lähteä valmistelemaan hanketta, kun lumet sulavat, Nurmi kertoo.

Luetuimmat