12 imatralaista nuorta aikuista rakensi tiettömään korpeen kämpän viikossa — oli elokuu 1953

Hannu Ojala

Elli Mäkynen (vas.), Eero Melto ja Maila Seppänen (o.s. Blankenstein) muistelivat Muorravaarakan kämpän rakentamista.

Elli Mäkysellä on pyyntö Metsähallituksen luontopalveluille: poistakaa rautainen salpa Muorravaarakan varaustuvan ovesta.

— Ei täällä niin rikollisia olla, että sellaista tarvitaan.

Vetoomusta ei esitä kuka tahansa yli 90-vuotias rouva Imatralta. Sanoja on Muorravaarakan ruoktun oven suunnittelija ja rakentaja, sen pahkaisia saranoita myöten.

Ovi laitettiin paikalleen kesällä 1953, ja saadun tiedon mukaan saranatkin toimittavat virkaansa moitteettomasti edelleen.

Metsähallituksen varauskämppänä ruoktu on ollut 70-luvulta lähtien.

Tässä on tarinan alku Lapin luonnosta innostuneiden imatralaisten nuorten aikuisten liki uskomattomalle kämpän, ruoktun (kodin) rakennusprojektille Saariselän tunturialueen tiettömien taipaleiden taakse kesällä 1953.

Elli Mäkynen on yksi heistä, joka lehti-ilmoituksen Ylä-Vuoksesta luettuaan ilmoittautui mukaan, osti kirveen ja puukkosahan. Teki varren kirveeseen ja laittoi kirveen reppuun.

Imatran Lapinkävijöiden työryhmä on tehnyt ruoktun rakentajista kirjan, joka julkistettiin torstaina Ollinmajalla. Koko Lappi-innostuksen sydän oli tuolloin rautatehtaan henkilöstön liikunnallisista asioista vastannut Olli Pesonen, jonka mukaan hiihtomaja on nimetty.

Hannu Ojala

Rakentajat kuvattuna kelon päällä. Edessä on Elli Mäkynen ja takana Maila Seppänen (Blankenstein).

Kirjan julkistamistilaisuudessa paikalla oli vielä kolme 12:sta ruoktun rakentajasta. Eero Melto kävi jo kesällä 1952 yksinäisen miehen tiedustelumatkalla katsomassa kämpän paikan Muorravaarakanjoen ja Lumikurunojan pääpiirteiseltä alueelta.

Ollinmamajalla oli myös Maila Seppänen (Blankenstein), joka sai rakentajajoukossa emännän tehtävät.

Ensimmäinen retkikunta suuntasi jo seuraavana talvena viemään rakennustarvikkeita. Pääosa tarvikkeista oli pakattu porojen pulkkiin, mutta osansa saivat myös hiihtäjät, joiden selkiä painoivat raskaat reput.

Matkalle osallistuivat myös Maila Seppänen ja Eero Melto. Muina kuormajuhtina olivat Eino Halonen, Reijo Koskinen ja Hannu Runila.

Tähän matkaan liittyy retkien vaarallisin tilanne, kun porokuormaston taakseen jättäneet hiihtäjät joutuivat eksyttyään yöpymään kuusen juurella lumikiepissä 26 asteen pakkasessa.

— Hockmannin tipoilla päästiin aamulla liikkeelle, Maila Seppänen muisteli nyt tilannetta.

Tipat olivat eetterin ja pirtun sekoitus. Apteekkituote nautittiin sokerinpalaan uutettuna.

Karuun yöpymiseen johtaneista tapahtumista kirjassa on elävä kuvaus Maila Blankensteinin retkikertomuksesta.

”Otimme suunnan tähdistä, ja jälkeenpäin katsottuna suunta oli melko oikea. Meidän kulkusuunnastamme poikittain oli latu, jota luulimme turistien hiihtäneen. Veikkailimme, kumpaanko suuntaan. Yhteinen päätös oli oikealle. Huomasimme nousevamme tunturiin, eikä kämppä siellä ole, mutta missä me olemme. Jätimme reput ladulle ja nousimme vielä vähän matkaa. Sokosti tämä ei ainakaan ole, ehkä Kaitmitpää, totesimme. Palasimme alas ja hiihdimme toiseen suuntaan ja taas nousimme vaaralle. Päätimme yöpyä lumikuopassa. Olihan se elämys.”

Varsinainen rakennusretki tehtiin elokuussa 1953 ja viimeistely kevättalvella 1954. Siitä alkoi ruoktun rikas historia Saariselän tunturialueella vaeltaneiden majoittajana. Paikka on tullut tutuksi useille sadoille imatralaisille Saariselän erämaissa liikkuneille vaeltajille.

Yönsä ruoktussa viettäneiden kiitokset ovat säilyneet vieraskirjan sivuilla, jonka kannet Elli Mäkynen nikkaroi elokuussa 1953. Nyt viestejä on luettavissa myös kämpästä tehdystä kirjasta.

— Bygmestariksi minua nimitettiin. Se tuli siitä, että tiesin ristimitan tärkeyden rakentamisessa, Elli Mäkynen kertoi.

Sillä osaamisella hän sai myös tehtäväkseen suunnitella ja rakentaa oven kämppään. Kun Olli Pesonen oli vielä unohtanut matkaan otetut saranat junaan, Elli rakensi isältä nähdyn mallin mukaisesti saranat pahkasta.

Imatralaisten retkeilijöiden maineteot Saariselällä eivät jääneet majan rakentamiseen. Muutaman vuoden kuluttua valmistui sauna, ja seuraava suururakka oli tunturialueen kartoitus.

Imatralla valmistui puolustusvoimien ilmakuvien pohjalta 60-luvun alussa Imatran Lapinkävijöiden laatima retkeilykartta mittakaavassa 1: 100 000.

Kartta oli tarkoitettu yhdistyksen jäsenistön käyttöön, mutta se oli varsinainen 3 000 kappaleen myyntimenestys. Myöhemmin Maamittaushallitus pyysi ja sai käyttöönsä kartan nimistön omaan kartoitustyöhönsä.

Muorravaarakan ruoktu,Koti kairassa

Kirja Imatran Lapinkävijöiden rakentamasta kämpästä ja sen historiasta

Tekijät: Virve Kinni, Arja Lifländer, Raili Malinen, Hanna Ollikainen, Tuula Rahkonen

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat