Jäätelöä menee tolkuttomasti: Imatran satamassa ja Ukonniemessä vilkkain kevät vuosiin

Kolme ankkuria, ravintola Nuotta ja Ukonniemen uimarannan kahvio nauttivat parhaasta keväästä vuosiin. Vain terassi Aalto on surullisen tyhjänä.

Anu Pakarinen

Ukoskan uimarannalla jo neljättä kertaa tänä kesänä, laskee Jari Villanen (vasemmalla). Mukana olleet Daniel Setlevskey, Matvei Klementiev ja Maxim Klimenkov ovat melkoisia vesipetoja. - Joka kerta menee tunti puolitoista, Villanen kertoo. Usein hän nauttii ajankuluksi kahvia ja jäätelöä.
Ukoskan uimarannalla jo neljättä kertaa tänä kesänä, laskee Jari Villanen (vasemmalla). Mukana olleet Daniel Setlevskey, Matvei Klementiev ja Maxim Klimenkov ovat melkoisia vesipetoja. - Joka kerta menee tunti puolitoista, Villanen kertoo. Usein hän nauttii ajankuluksi kahvia ja jäätelöä.

Läheltä piti, ettei satamapäällikkö Jouni Eerola joutunut lähtemään Lappeenrannasta tyhjin käsin.

Tarkoitus oli ostaa tukusta Imatran venekerhon ylläpitämään kahvila Kolmeen ankkuriin tuhatkunta jäätelötuuttia. Ne riittäisivät puolen viikon tarpeisiin. Mutta mutta. Tukussa oli laarit tyhjänä.

— Lappeenrannassa on kaksi isoa tukkua. Toisessa ei ollut yhtään tuuttilaatikkoa jäljellä, toisesta nappasin viimeisen laatikon. Siinä on 330 tuuttia, Eerola kertoo.

Kesä tuli niin ryminällä ja yllättäen, etteivät tukutkaan olleet varautuneet, Eerola jatkaa.

Poikkeuksellisen vilkasta

Jäätelöä on tosiaan mennyt, kertoo myös Kaarina Hartikainen Ukonniemen retkeilymajan kahviosta.

— Ihmisiä on paljon rannalla ja meillä on ollut tosi vilkasta. Ihan poikkeuksellisen vilkasta. Karkkia, jäätelöä ja limsaa on mennyt ihan hirveästi. Saunojiakin on ollut normaalia enemmän, Hartikainen kertoo.

Karhumäellä asuvat Mikko ja Mila Toivonen sekä Reetta Peltonen suosivat Ukonniemen uimarantaa sen palvelujen takia. He kaipailivat jäätelökioskia, joka on yleensä patotien läheisyydessä. - Olisimme ostaneet jäätelöä, mutta kioskia ei ollutkaan vielä, he ihmettelivät.

Välillä varastot ovat ehtyneet niin, että täydennystä on pitänyt hakea tukun sijaan kiireen vilkkaan lähikaupoista.

— Aina jotain jäätelöä on saanut.

Paras kevät ikinä

Myös ravintola Nuotassa Imatran kylpylän rannassa on pitänyt kiirettä. Historian paras kevät, myhäilee ravintoloitsija Timo Mankki.

— Varastojen kanssa on ollut ongelmia. On päivittäin saatu juosta tukussa.

Ravintola Nuotassa on 270 asiakaspaikkaa. Toinen palvelupiste, eli jäätelöön ja virvoitusjuomiin keskittyvä Beach Bar Bikini bay, avataan Ukonniemen uimarannalle kesäkuussa. Mankki ei aio kiirehtiä avaamista lämpöaallon takia.

Beach Bar Bikini Bay aukeaa vasta kesäkuun puolella.

— Avaamme sitten, kunhan uimakausi alkaa kunnolla.

Yksi terassi tyhjänä

Vain yksi alueen terasseista on autio.

Saimaan veneen Terassi Aalto Lammassaaren satamassa jäi ilman ravintoloitsijaa, kun kaupunki irtisanoi terassin maa-alan vuokrasopimuksen.

Veneiden lasku vesille on pitänyt Saimaan veneen yrittäjäveljekset Janne ja Jonne Lappalaisen työn touhussa. Omalle tukikohdalle satamassa olisi käyttöä, he korostavat.

Janne ja Jonne Lappalaisen mukaan terassi pitäisi purkaa tai siirtää muualle 11. heinäkuuta mennessä.

He elättelevät toivoa, että päätös vielä muuttuisi ja he voisivat jatkaa satamassa. Vesijetit ja suppilaudat odottavat varastossa ja veneilijöiden palvelut pyörivät kuitenkin tähänkin asti.

— Hommaa olisi kyllä. Katsotaan, millaisen käänteen tämä asia vielä saa, Lappalaiset sanovat.

Imatran kaupunkikehittämisjohtaja Topiantti Äikkään mukaan irtisanomispäätöksestä ei valitettu ja päätös on saanut jo lainvoiman. Eli lähtö näyttää terassille kyllä tulevan.

Imatran venekerhokaan ei ole kiinnostunut naapurissa olevasta Saimaan veneen rakennuksesta.

- Vasta viime kesänä laajensimme Kolmen ankkurin terassia, Jouni Eerola perustelee.

Luetuimmat

Kommentoidut